Ilmoitusmenettely

Ilmoitusmenettely

Ilmoitusmenettely

Ilmoitusmenettely

Maankäyttö- ja rakennuslain 129 §:n mukaan kunta voi määrätä rakennusjärjestyksessä, että merkitykseltään ja vaikutukseltaan vähäiseen rakentamiseen tai muuhun toimenpiteeseen voidaan ryhtyä ilman rakennus- tai toimenpidelupaa. Kiteen kaupungin rakennusjärjestyksessä on määrätty, mitkä maankäyttö- ja rakennuslain 126a § mukaiset toimenpiteet ovat vähäisiä ja voidaan toteuttaa ilmoitusmenettelyllä.

Ilmoituksen sijasta voidaan kuitenkin edellyttää rakennus- tai toimenpideluvan hakemista, jos se on yleisen edun tai naapureiden oikeusturvan kannalta tarpeen. Rakentamiseen tai muuhun toimenpiteeseen voidaan ryhtyä, jollei rakennusvalvontaviranomainen 14 päivän kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta ole edellyttänyt luvan hakemista ilmoitettuun hankkeeseen. Mikäli ilmoituksessa tarkoitettu toimenpide vaatii luvan, ei töitä saa aloittaa ennen kuin lupapäätös on lainvoimainen.

Kiteen rakennusjärjestyksen mukaisia ilmoitusmenettelyn alaisia toimenpiteitä ovat mm.:

  • Kaava-alueilla:
    • aurinkokeräin kaava-alueella
    • katukuvaan vaikuttavan markiisin asennus
    • yleisöteltta tai vastaava (tilapäinen > 1 viikko)
  • Kaava-alueiden ulkopuolella:
    • olemassa olevaa asuinrakennukseen liittyvä lämpöeristämätön ja tulisijaton alle 25 k-m2 talousrakennus
      • Huom! Esimerkiksi saunarakennukset, autosuojat sekä tulisijalliset talousrakennukset vaativat aina rakennusluvan
    • rakennuksen julkisivun/värityksen olennainen muutos
    • parvekelasitus liukulaseilla
      • lasitus on tehtävä siten, että vähintään 30% kyseisen tilan julkisivuista on avointa/avattavissa olevaa.
      • pelkästään kiinteän lasituksen tekeminen vaatii rakennusluvan, koska tilasta muodostuu tällöin kerrosalaan laskettavaa tilaa.
    • alle 25 k-m2 katos
      • katoksessa vähintään 1/3 seinien pinta-alasta on aukkoa
      • rakennukseen kiinni tuleva katos (esim. katettu terassi) vaatii toimenpideluvan.

Kaavatilanne

Tutustu voimassa oleviin kaavoihin kaavoituksen nettisivuilta tai Karttapalvelun avulla.

Toimenpideilmoitus

Toimenpideilmoitukseen tulee liittää oleelliset hankkeet mukaiset tiedot ja selvitykset;

  1. Toimenpideilmoituslomake 1 kpl
    • Lomakkeeseen on oltava kaikkien kiinteistön omistajien allekirjoitukset. Jos vain yksi omistaja tai joku muu allekirjoittaa hakemuksen, muilta omistajilta tulee olla valtakirja.
    • Ilmoituksessa on ilmoitettava vähintään hankkeen pääsuunnittelija sekä rakennussuunnittelija. Suunnittelijoiden tiedot ja suostumukset tehtävään (allekirjoitukset) voi tehdä hakemukseen tai erillisellä lomakkeella.
    • Jos hakijana on osakeyhtiö tai muu vastaava, ilmoituksen liitteeksi tarvitaan selvitys nimenkirjoitusoikeudesta sekä yhtiön sääntöjen mukainen päätös hankkeeseen ryhtymisestä.
  2. Ilmoituslomakkeeseen tai erilliselle liitteelle on tehtävä mahdollisimman selkeä kuvaus toimenpiteestä (rakennuksen/rakennelman kokotiedot, rakennusmateriaalit, värit, muutokset, yms. oleelliset tiedot).
  3. Rakennetapaselostus 3 kpl rakennuksista.
  4. Selvitys rakennuspaikan omistus- ja hallintaoikeudesta 1 kpl.
    • Ilmoituksen yhteydessä on osoitettava, että luvan hakija hallitsee rakennuspaikkaa.
    • Selvitykseksi käy esimerkiksi yksi seuraavista:
      • Lainhuuto (Rakennusvalvonta voi ottaa lainhuudon 18,00 €:n hintaan; ilmoita tästä hakemuksessa)
      • Julkisen kaupanvahvistajan vahvistama kauppa- tai lahjakirjan kopio, ellei lainhuutoa ole vielä.
    • Otteita voit ostaa maanmittauslaitoksen verkkosivujen kautta.
  5. Asemapiirustus tai karttaote, johon on merkitty ilmoituksen kohteen sijainti, mitat sekä oleelliset etäisyystiedot (etäisyys rantaviivaan, kiinteistön rajaan, muihin rakennuksiin, yms.). Asemapiirustuksia tulee toimittaa 3 kpl.
  6. Hankkeen muut suunnitelmat (pohja-, julkisivu- ja yleisleikkauspiirustukset). Suunnitelmia on oltava 3 sarjaa.
  7. Lisäselvitykset (esim. esite valmiista rakennelmasta). 3 sarjaa.
  8. Mahdolliset valokuvat
  9. Naapureiden kuulemiset
    • Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakentamisesta on ilmoitettava naapurille. Naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa ja haltijaa. Ellei hakija tee kuulemista, rakennusvalvonta voi suorittaa kuulemisen ja periä kuulemisesta taksan mukaiset maksut. Rakennusvalvonnan suorittama kuuleminen lisää ilmoituksen käsittelyaikaa vähintään 14 vrk.
    • Jos hanke on vähäinen eikä hankkeella ole vaikutusta naapurin oikeusturvaan, ei naapureiden kuulemista välttämättä edellytetä ilmoituksen käsittelyn takia. Katso maankäyttö- ja rakennuslaki 133 §.
    • naapureiden suostumuslomakkeet (jos rakennetaan liian lähelle rajaa; etäisyys riippuu mm. kaavatilanteesta)
  10. Tarvittaessa voidaan edellyttää muita asiakirjoja ilmoituksen käsittelemiseksi

 

 

Ilmoituksen käsittelyn jälkeen

Kun ilmoitus on käsitelty, hakijalle lähetetään hyväksyntä ilmoituksesta sekä rakennusvalvontataksan mukainen lasku ilmoituksen käsittelemisestä. Ilmoitusasiakirjassa on määrätty lupaehdot, tarvittavien työnjohtajien hyväksyttäminen sekä hankkeen edellyttämät rakennusvalvonnan katselmukset. Katso tarkemmat ohjeet katselmusten suorittamista varten rakennusvalvonnan katselmukset sivulta.

Ilmoitus raukeaa, ellei toimenpidettä ole aloitettu vuoden kuluessa ja saatettu loppuun kolmen vuoden kuluessa. Ilmoituksen loppukatselmus on tilattava rakennustarkastajalta ilmoituksen voimassaoloaikana.

 

Asiakirja- ja mediatiedostot

PTV-sisältö

Otsikko: Ajankohtaista

AJANKOHTAISTA