Sisältöjulkaisija

angle-left Kitee jälleen mukana Ylen Miljoona roskapussia -kampanjassa

Kitee jälleen mukana Ylen Miljoona roskapussia -kampanjassa

Viime vuonna kampanjassa kerättiin yli 200 000 pussillista roskaa. Kampanja alkoi maanantaina 15.huhtikuuta klo 9 ja päättyy keskiviikkona 5.kesäkuuta klo 20. Kerätyt roskapussit merkitään laskuriin, joka löytyy oheisesta uutisesta.

Kiteen kaupunki on tänäkin vuonna mukana Ylen Miljoona roskapussia -kampanjassa. Kampanja alkoi maanantaina 15. huhtikuuta klo 9 ja päättyy keskiviikkona 5.kesäkuuta klo 20. Kampanjan päättymispäivänä vietetään myös Maailman ympäristöpäivää.

Valtakunnallinen kampanja kannustaa suomalaisia keräämään roskia lähiympäristöstään. Nimensä mukaan kampanjan tavoitteena on kerätä yhteensä miljoona pussia roskia sekä valistaa roskaantumisen haitoista. Viime vuonna kampanjassa kerättiin yli 200 000 pussillista roskaa. Kampanjaan on ilmoittautunut tänä vuonna yli 180 kuntaa tai kaupunkia. Lisäksi mukana on järjestöjä ja yhteisöjä. Kampanjan virallisena kummina toimii viime vuoden tapaan Mikko ”Peltsi” Peltola.

Osallistu kampanjaan

Kampanja alkoi maanantaina 15.4.2024 klo 9 ja päättyy keskiviikkona 5.6.2024 klo 20.

Miljoona roskapussia -kampanjaan voi osallistua jokainen huolimatta siitä, onko oma asuinpaikkakunta kumppanina. Kampanjaan ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Tule siis mukaan yksin tai yhdessä perheen tai kaveriporukan kanssa!

Kerätyt roskapussit merkitään laskuriin sen paikkakunnan kohdalle, mistä roskapussit on kerätty. Laskuri päivittyy kerran päivässä 15.4. klo 9 alkaen. Luvassa on siis yhteisen hyvän lisäksi todellinen kisa Suomen paikkakuntien välillä!

Laskuri löytyy osoitteesta yle.fi/miljoonaroskapussia.

Sisältöjulkaisija

Otsikko: Yhteystiedot

    YHTEYSTIEDOT

PTV-sisältö

Sivu arviointi ja palaute