Sisältöjulkaisija

angle-left Kitee mukana kaksivuotisessa esiopetuskokeilussa

Kitee mukana kaksivuotisessa esiopetuskokeilussa

Varhaiskasvatukseen panostanut Kiteen kaupunki on valittu yhdeksi valtakunnalliseen kaksivuotiseen esiopetuskokeiluun osallistuvista kunnista. Kokeilu alkaa elokuussa 2021 tavoitteenaan auttaa vahvistamaan varhaiskasvatuksen laatua ja tasa-arvoa.

– Oli erittäin hieno asia päästä mukaan 105 kokeilukunnan joukkoon, iloitsee Kiteen kaupungin varhaiskasvatuksen päällikkö Nelli Koskinen valinnasta kuultuaan.  

Varhaiskasvatus tasaa tehokkaasti esimerkiksi perhetaustasta johtuvia oppimiseroja läpi kouluvuosien. Samalla se kasvattaa yksilön ja yhteiskunnan hyvinvointia, opetusministeriöstä kerrotaan. 

Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun tarkoituksena on vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa ja kehittää esiopetuksen laatua ja vaikuttavuutta. Lisäksi kokeilulla selvitetään esi- ja alkuopetuksen välisiä jatkumoita ja perheiden palveluvalintoja. Tavoitteena on saada tietoa kaksivuotisen esiopetuksen vaikutuksista lasten kehitys- ja oppimisedellytyksiin, sosiaalisiin taitoihin ja terveen itsetunnon muodostumiseen.

– Käytännössä kokeilu koskee sekä tulevan syksyn että vuoden 2022 syksyn 5-vuotiaita eli vuosina 2016 ja 2017 syntyneitä lapsia, Nelli Koskinen kertoo. 

– Kiteen osallistumista aletaan valmistella hyvissä ajoin, jo helmikuun aikana, Koskinen suunnittelee alkuvaiheen toimenpiteitä.

Syksyllä 2021 kokeilussa aloittavien lasten huoltajille lähetetään lisätietoja kevään aikana.

Lisätiedot: varhaiskasvatuksen päällikkö Nelli Koskinen, p. 040 105 0241, nelli.koskinen@kitee.fi

Ruskeita puisia kirjaimia laatikossa pöydällä. Vieressä sormiväripurkkeja.

Otsikko: Ajankohtaista

AJANKOHTAISTA

Sisältöjulkaisija

Otsikko: Yhteystiedot

    YHTEYSTIEDOT

PTV-sisältö

Sivu arviointi ja palaute