Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista Kiteen kaupungissa

angle-left Koronatiedote 9.8.2021

Koronatiedote 9.8.2021

Pohjois-Karjala on koronaepidemian kiihtymisvaiheessa. Tartuntoja todetaan edelleen runsaasti eri puolilla maakuntaa.

Itä-Suomen aluehallintoviraston tiedotteet löytyvät täältä

Siun soten koronatiedotteet löytyvät täältä

Kiteen kaupungin palvelut 9.8.2021, voimassa toistaiseksi:

 

Koulut

  • Lukuvuosi 2021 - 2022 aloitetaan lähiopetuksessa. Viime kevään maskikäytäntöjä jatketaan. Maskit ovat käytössä kuudennesta luokasta ylöspäin.
  • Lukuvuoden aluksi on syytä välttää isoja koko koulun kokoontumisia ja koulun ulkopuolisten kutsumista kouluun. Mikäli mahdollista yritetään myös välttää ryhmien ylimääräistä sekoittumista. Lukujärjestyksiin ei kuitenkaan tehdä muutoksia esimerkiksi valinnaisaineiden osalta.
  • Ruokailu tapahtuu ruokalassa, jossa ovat kaikki tuolit käytettävissä. Mutta jos mahdollista ruokaillaan ryhmittäin.
  • Hyvä käsihygienia pitää myös muistaa joka kohdassa.

 

Sisä- ja ulkoliikuntatilat sekä harrasteryhmien toiminta

 

  • Urheilutalo-Uimahalli VesPeli on avoinna 9.8 lukien maanantaista perjantaihin. Syyskuun alusta alkaen VesPeli on avoinna mahdollisuuksien mukaan myös lauantaisin.
  • Kiteen ja Kesälahden seniorikuntosalit ovat suljettuina vielä elokuun ajan. Syyskuun alusta lukien Harjulan seniorikuntosalin avaamista valmistellaan seuraten alueellista Covid19 -tilannetta. VesPelin ja Kesälahden Paloaseman kuntosalit ovat avoinna.
  • Maskisuositus on voimassa kaikissa vapaa-aikatiloissa. Maskia ei tarvitse pitää urheilu-/liikuntasuorituksen aikana eikä pesutiloissa tai uimahallin allastiloissa.
  • Kiteen kaupungin ulkoilualueilla ja ulkoliikuntapaikoilla liikutaan AVI:n kokoontumisrajoitusten ja terveysviranomaisten suositusten mukaan. Aikuisten ja ikäihmisten sisäliikunnan harrasteryhmien toiminta Kiteen kaupungin tiloissa on toistaiseksi mahdollista, huomioiden AVI:n ja terveysviranomaisten ohjeet.
  • Kauden 2021-2022 liikuntasalivuorojen aloittamista sekä syksyllä käynnistyvien, kaupungin järjestämien aikuisten/ikäihmisten liikuntaryhmien aloittamista valmistellaan seuraten alueellista Covid19 -tilannetta.

 

Kirjastot ja nuorisotilat

 

  • Kiteen kaupungin nuorisotilat avataan elokuun aikana ja nuorisotyötä toteutetaan myös muulla tavoin.
  • Kirjastot ovat avoinna, asioidessa on voimassa maskisuositus.

 

Rokotukset

  • Rokotukset kannattaa ottaa vuorollaan.
  • Toisen rokotuksen ajankohtaa voi aikaistaa ja sen voi ottaa jo kahdeksan viikkoa ensimmäisestä. Ota yhteys terveysasemaan rokotusajan aikaistamiseksi.

 

Työpaikat ja muut julkiset tilat

 

  • Kasvomaskin käyttöä ja turvavälejä suositellaan työpaikoilla, julkisissa sisätiloissa ja muissa tilaisuuksissa, kun samassa tilassa toimii ja oleskelee useampia henkilöitä.
  • Etätyösuositus aina kun mahdollista.
  • Käy koronatestissä matalalla kynnyksellä.
  • Kiteen kaupungin tiloissa sekä niissä järjestettävissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa tulee noudattaa voimassa olevia AVI:n kokoontumisrajoituksia ja terveysviranomaisten ohjeita.

 

Tapahtumat ja harrastukset

  • Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokoontumisia järjestettäessä tulee huomioida lainsäädännön velvoittamat hygieniakäytännöt, kuten mm. mahdollisuus käsien puhdistamiseen, riittävien etäisyyksien ylläpitämiseen ja tilojen puhdistamiseen.

 

  • Ulkomaille matkustettaessa suositellaan noudattamaan Valtioneuvoston ja THL:n ohjeita.

 

Pidetään huolta toisista ja itsestämme!

Korona sinisen ja vihreän sävyin

Otsikko Kotitalon kertomaa

KOTITALON KERTOMAA

YHTEYSTIEDOT

Asuntotoimisto avoinna:

maanantai klo 8 - 15
keskiviikko klo 8 - 15
perjantai klo 8 - 12

Asuntosihteerin puhelinajat:
Toimiston avoinna ollessa sekä tiistaisin ja torstaisin klo 9 - 10

Marjut Kettunen

asumisneuvoja
 040 105 1212
marjut.kettunen@kitee.fi
Kiteentie 25, 82500 Kitee