Ajankohtaista Kiteen kaupungissa

angle-left Kiteen kesäviirikilpailun voitti kesälahtelainen Myrina Elo Taivaanloimu

Kiteen kesäviirikilpailun voitti kiteeläinen Myrina Elo Taivaanloimu

Kiteen kaikille avoimessa kesäviirikilpailussa etsittiin Kiteen henkeä ilmaisevaa, persoonallista viiriä, joka tulee liehumaan Kiteen ja Kesälahden keskustoissa seuraavien kahden kesän ajan. Kilpailun kovasta tasosta huolimatta voittajaviiri valittiin lopulta yksimielisesti. Viirin suunnittelija Myrina Elo Taivaanloimu on kiteeläistynyt helsinkiläinen.


Kilpailuun tuli yhteensä 24 tasokasta viiriehdotusta, joita lähetettiin Kiteen lisäksi myös muualta Suomesta. Viireihin oli hienosti löydetty ja kekseliäästi yhdistelty kiteeläisiä ja kesälahtelaisia elementtejä kuten pesäpalloa, mansikkaa ja vaakunoiden tunnuksia. Voittaja valikoitui kuitenkin selkeästi ja yksimielisesti. 

– Voittajaviiri yhdisti kesäisellä ja tyylikkäällä tavalla Kiteen ja Kesälahden, mikä oli yksi kilpailun tavoitteista, kertoo Kiteen kaupungin kulttuuriohjaaja Markus Pulkkinen ja onnittelee lämpimästi voittoviirin suunnittelijaa, Myrina Elo Taivaanloimua.

Itä-Suomen yliopistossa kulttuurintutkimusta opiskeleva 28-vuotias Taivaanloimu on otettu menestyksestään, erityisesti nähtyään kilpailutöiden korkean tason. Hän toivookin myös muiden osallistuneiden töiden pääsevän esille jossakin muodossa. 

Kunniamaininnoilla palkittiin Karoliina Mononen Lappeenrannasta viirillään Kesäpäivä järvellä, sekä Toni Kalliokoski Mikkelistä viirillä Siluetti.


Lisätietoja: kulttuuriohjaaja Markus Pulkkinen, p. 040 105 1162, markus.pulkkinen@kitee.fi

(Uutisen kuva: Roosa Sallinen, Koti-Karjala.)

Kuvassa voittanut kesäviiri ja sen suunnitellut Myrina Elo Taivaanloimu.

Otsikko Kotitalon kertomaa

KOTITALON KERTOMAA

YHTEYSTIEDOT

Marjut Kettunen

asumisneuvoja
 040 105 1212
marjut.kettunen@kitee.fi
Kiteentie 25, 82500 Kitee