Ajankohtaista Kiteen kaupungissa

angle-left Kiteen kaupunki on mukana SuomiAreenassa - Rajakunnat esittäytyvät Porin Kansalaistorilla

Kiteen kaupunki on mukana SuomiAreenassa - Rajakunnat esittäytyvät Porin Kansalaistorilla

Rajakuntahankkeessa on mukana Kiteen lisäksi 11 kuntaa, yhtenäinen kuntaketju ulottuu tällä hetkellä jo Savukoskelta Ruokolahdelle. SuomiAreena järjestetään Porissa 25.-28. kesäkuuta.

Perinteinen SuomiAreena-keskustelutapahtuma järjestetään Porissa juhannuksen jälkeisellä viikolla ja tällä kertaa Kiteen kaupunki on myös mukana tapahtumassa. Kitee osallistuu muiden Rajakuntahankkeen kuntien kanssa Kansalaistorin ohjelmaan. Rajakuntien yhteisellä esittelypisteellä kävijät pääsevät virtuaalivierailulle paikanpäälle eri kuntiin.

Kiteen virtuaaliesittelyn lisäksi Kansalaistorilla on jaossa mm. Sydänkarjala -esitteitä. Rajakuntahankkeessa on mukana Kiteen lisäksi 11 kuntaa, yhtenäinen kuntaketju ulottuu tällä hetkellä jo Savukoskelta Ruokolahdelle. Kainuun liiton ja kuntien yhdessä rahoittaman rajakuntahankkeen tavoitteena on lisätä rajaseudun näkyvyyttä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa ja luoda kunnille samalla luontevaa, verkostomaista yhteistyötä.

SuomiAreena järjestetään Porissa 25.-28. kesäkuuta, Kansalaistorin pääsymaksuton tapahtuma on avoinna tiistaista torstaihin klo 10-17 ja perjantaina 28.6. klo 10-15. Tapahtumasisältöjä välitetään laajasti MTV:n kanavilla, lisätietoa tapahtumasta osoitteesta suomiareena.fi.

SuomiAreena järjestetään Porissa 25.-28. kesäkuuta,

Kuvassa punaisia ilmapalloja, joissa on SuomiAreenan logot.

Otsikko Kotitalon kertomaa

KOTITALON KERTOMAA

YHTEYSTIEDOT

Marjut Kettunen

asumisneuvoja
 040 105 1212
marjut.kettunen@kitee.fi
Kiteentie 25, 82500 Kitee