Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista Kiteen kaupungissa

angle-left Haemme Kiteelle kaupunginjohtajaa

Haemme Kiteelle kaupunginjohtajaa

Hyvien kulkuyhteyksien varrella sijaitseva Kitee on reilun 10 000 asukkaan aktiivinen, hyvinvoiva ja taloudeltaan vakaa kaupunki. Aurinkoinen Kitee tunnetaan paitsi vaikuttavasta historiastaan, myös yrittäjäystävällisyydestään ja sujuvan arjen takaavista monipuolisista palveluistaan. Kaupungin henkilöstöön kuuluu noin 400 eri toimialan ammattilaista.

Kaupunginjohtajamme eläköitymisen vuoksi haemme Kiteelle

KAUPUNGINJOHTAJAA

virkasuhteeseen 1.4.2021 alkaen. Viran hoitaminen alkaa kaupunginjohtajan vuosilomien ja virkavapaan sijaisuudella 1.8.2020 tai sopimuksen mukaan.

Haemme kaupunginjohtajaksemme yhteistyökykyistä johtajaa luotsaamaan kaupunkiorganisaatiotamme ja kehittämään elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ennakkoluulottomalla ja eteenpäin suuntaavalla otteella. Vastaat osaltasi Kiteen vetovoiman ja pitovoiman lisäämisestä ja vahvistat edustaessasi näkyvyyttämme myös kulttuurin ja matkailun saralla.

Johtajana olet osallistava ja helposti lähestyttävä. Kehittämistyössä katsot tulevaisuuteen ja sinusta löytyy rohkeutta innovatiivisiin ratkaisuihin. Pystyt luomaan verkostoja sekä paikallisesti että valtakunnallisesti.

Edellytämme virkaan valittavalta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa. Arvostamme kokemusta nykyaikaisesta henkilöstöjohtamisesta sekä kunnallishallinnon ja -talouden osaamista. Eduksi luemme myös elinkeinoelämän tuntemuksen ja käytännössä hyviksi havaitut neuvottelutaidot.

Viran täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista.

Hakemukset, joihin tulee liittää CV ja mahdollinen palkkatoivomus, tulee toimittaa perjantaihin 15.5.2020 kello 12.00 mennessä sähköisesti kuntarekryyn.

Sinisellä taustalla lentokone ja askartelukuvioita sekä teksti

Otsikko Kotitalon kertomaa

KOTITALON KERTOMAA

YHTEYSTIEDOT

Marjut Kettunen

asumisneuvoja
 040 105 1212
marjut.kettunen@kitee.fi
Kiteentie 25, 82500 Kitee