Ajankohtaista Kiteen kaupungissa

angle-left Fiksun mopoilun ohjelma -hanke on käynnistynyt

Fiksun mopoilun ohjelma -hanke on käynnistynyt

Uutisen lisätty kyselylinkki kuntalaisilta

Kiteen kaupungissa on käynnistynyt Fiksun mopoilun ohjelma -hanke. Hankkeen tarkoituksena on laatia askelmerkit, jotta mopoilusta saataisiin Kiteellä turvallisempaa ja vähemmän häiriötä aiheuttavaa. Hankkeessa on tarkoitus kerätä työkalupakki erilaisista toimintamalleista. Hankkeessa nuoret osallistuvat miettimään yhdessä toimintamalleja ja omaa mopoilukäytöstään.

Osana hanketta toteutetaan erilliset kyselyt nuorten parissa työskenteleville, nuorille itselleen sekä heidän huoltajilleen. Kyselyt ovat auki 15.5.2022 saakka. Kevään ja kesän aikana kyselyistä saatujen tulosten, selvitysten ja haastattelujen pohjalta muodostetaan kuhunkin kuntaan oma Fiksun mopoilun ohjelma.

Linkki nuorten kyselyyn
Linkki vanhempien kyselyyn
Linkki nuorten parissa työskentelevien kyselyyn

Syksyllä hankkeessa mukana olevissa kunnissa järjestetään nuorille suunnattu työpaja, jossa nuoret saavat yhdessä nuorisotyön ja viranomaisten kanssa pohtia, kuinka mopoilua saadaan entistäkin turvallisemmaksi ja fiksummaksi.

Osana hanketta toteutetaan kysely kuntalaisille, joka on auki 12.6 saakka. Kyselyssä voi kertoa mielipiteensä mm. siitä, aiheuttaako mopoilu häiriötä kunnassa, ja jos niin millaista. Lisäksi kuntalaiset pääsevät kertomaan näkemyksiään, miten mopoilusta saataisiin fiksumpaa ja mikä olisi paras paikka kunnassa nuorille kokoontua mopoilemaan. Vastaukset huomioidaan, kun kuntaan laaditaan tämän vuoden aikana toimenpide-esityksiä, joilla mopoilua saadaan entistäkin turvallisemmaksi ja fiksummaksi. 

Kuntalaiskysely, vastausaika 12.6.2022 saakka

Hankkeeseen liittyvä tiedote kokonaisuudessaan on luettavissa täällä.

Mopoille tarkoitettu reitti -liikennemerkki, sinisellä pohjalla valkoinen mopon kuva

Otsikko Kotitalon kertomaa

KOTITALON KERTOMAA

YHTEYSTIEDOT

Asuntotoimisto avoinna:

maanantai klo 8 - 15
keskiviikko klo 8 - 15
perjantai klo 8 - 12

Asuntosihteerin puhelinajat:
Toimiston avoinna ollessa sekä tiistaisin ja torstaisin klo 9 - 10

Marjut Kettunen

asumisneuvoja
 040 105 1212
marjut.kettunen@kitee.fi
Kiteentie 25, 82500 Kitee