Sisältöjulkaisija

angle-left KUHA-veneiden valmistus käynnistyy Kiteellä

KUHA-veneiden valmistus käynnistyy Kiteellä

Kiteellä on tarkoitus valmistaa vuosittain noin 50-100 venettä. KUHA-veneitä esitellään perjantaina Helsingin messukeskuksessa alkavilla Venemessuilla.

Kuhavene Oy on uusi kiteeläinen yritys, joka on Ketin eli Keski-Karjalan kehitysyhtiö Oy:n ja Kiteen kaupungin avulla saateltu lähtöviivalle. Veneiden valmistustoiminta käynnistyy lähiviikkoina. Yritys tulee alussa työllistämään vajaat kymmenen henkilöä.

-Sukulaismies päätti siirtyä ammattikalastajaksi ja tarvitsi kunnollista kalastusvenettä. Kuukausien etsinnän myötä, hoitokalastajien kautta, löysin KUHA-veneen, joita on ollut ammattikalastajien käytössä reilut 20 vuotta, sekä entisen valmistajan, joka oli lopettelemassa toimintaansa. Aluksi hän ehdotti, että ostaisin muotit. Tuon jälkeen reilu vuosi jatkettiin neuvotteluja, ja nyt toiminta voi sitten vihdoin alkaa, yrittäjä Ari Toropainen kertoo.

KUHA-vene on suunnattu ammattikalastajille, kalastusmatkailuun ja hoitokalastajille. Sekä kaikille muille oikeille kalastajille.

Muotoilunsa puolesta vene nousee liukuun helposti ja leikkaa hyvin aallokon. Partaissa ei ole häiritseviä kiinnikkeitä tai kulmia, joihin pyydykset tarttuisivat kiinni. KUHA-vene on sadevesityhjenevä. 

Polttoaineen kulutus on suhteutettuna kokoon varsin pieni. 45 hv moottorilla täydellä vauhdilla alle 20l/h. Kiteellä on tarkoitus valmistaa vuosittain noin 50-100 venettä.

Tulevaisuudessa tarkoitus on kasvattaa tuotantoa

Järvikalan kulutus kasvaa lähivuosina ja huoltovarmuustekijänä kalastuksen rooli tulee myös nousemaan.

-Tavoitteenamme on tuplata veneiden tuotanto lähitulevaisuudessa, joka vaikuttaa aikanaan myös työntekijöiden määrään, Toropainen sanoo.

Ari Toropaisen mielestä Kiteellä on ollut helppoa aloittaa yrittäjänä, ja tähän mennessä kokemukset ovat olleet yhteistyöstä hyviä.

-Kaupunki otti uuden veneenvalmistajan innolla vastaan, sijaitseehan Kiteen alueella kalastoltaan ja luontoarvoiltaan monipuoliset vesistöt. Samoin uudet työpaikat ovat aina tervetulleita, toteaa Kiteen kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen.

KUHA-veneitä esitellään perjantaina (10.2.) Helsingin messukeskuksessa alkavilla Venemessuilla, jotka ovat käynnissä aina 19.helmikuuta saakka. Messuilla käy vuosittain 65 000 – 70 000 messuvierasta.

-Hienoa päästä tuonne paikan päälle. Uskon, että messuilla on hyvä olla esillä, Toropainen jatkaa.

Ari Toropainen Helsingin Venemessuilla 10.helmikuuta. Kuva: Pekka Hirvonen.

Lisätietoja: Ari Toropainen,  www.kuhavene.fi ari@kuhavene.fi  p. 0500 340 105

Sisältöjulkaisija

Otsikko: Yhteystiedot

    YHTEYSTIEDOT

PTV-sisältö

Sivu arviointi ja palaute