Kiteen vesihuoltovarmuuden kehittämisen eri vaihtoehtoja on selvitetty viime vuoden alussa käynnistyneessä hankkeessa. Tarkastelu sisältää selvityksen kolmen vesihuoltolaitoksen yhdistymisestä. Tarkastelussa mukana olevat vesihuoltolaitokset ovat Kiteen vesihuoltolaitos, Kesälahden vesihuoltolaitos ja Kereli-Poroniemen vesiosuuskunta. Kyseiset vesihuoltolaitokset toimittivat selvitystä varten tarvittavat lähtötiedot. Kiteen alueella toimii yhteensä seitsemän vesihuoltolaitosta.
- Hankkeen alkuperäisenä tavoitteena oli, että useampi vesihuoltolaitos olisi osallistunut selvitykseen. Nyt kokonaisuus jäi vajaaksi, toteaa kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen.
Vertailtavat vaihtoehdot ovat seuraavat: toiminnan jatkaminen itsenäisesti, vesihuoltolaitokset yhdistyvät kunnan liikelaitokseksi tai vesihuoltolaitokset yhdistyvät kunnan omistamaksi osakeyhtiöksi.
Vertailun jälkeen tekninen lautakunta esitti vaihtoehdoksi, että vesihuoltolaitokset yhdistyvät kunnan liikelaitokseksi. Kaupunginhallitus merkitsi selvityksen tiedoksi ja päätti käynnistää toimenpiteet lisäselvityksien hankkimiseksi.
- Pohjatiedot ovat nyt olemassa, mutta päätökset vaativat vielä analysointia, Hirvonen kertoo.
Keski-Karjalan musiikkiopiston perussopimus jäi hallituksen kokouksessa pöydälle
Perussopimuksen päivittämistä varten perustettu työryhmä on saanut sopimusluonnoksen valmiiksi ja Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta on 22.4.2025 esittänyt sopimuskunnille sen hyväksymistä.
- Asiaan liittyvä lisäselvittely on Kiteen kaupungin kannalta perusteltua. Ensinnäkin Kiteen kaupungin maksuosuus olisi sopimusluonnoksen mukaisesti 31 %, tämä on suhteutettuna esimerkiksi Kiteen asukaslukuun melko korkea osuus. Kuntien sitoutumista maksuosuuksiin perustellaan mm. sillä, että näin saadaan turvattua vastineeksi saatavat valtionosuudet. Tämä ei ole kuitenkaan riittävä peruste, pikemminkin on syytä tarkastella kunnan todellista palvelutarvetta ja pyrkiä mitoittamaan palvelun määrä vastaamaan todellista kysyntää.
- Toinen tärkeä huomioitava seikka on meneillään oleva taiteen perusopetusta koskeva lainsäädäntömuutos, joka on parhaillaan lausuntokierroksella. On järkevää katsoa, että mihin suuntaan lainsäädäntö muuttuu ja sitten tarkastella perussopimusta mahdollisen uuden lainsäädännön pohjalta, kiteyttää kaupunginjohtaja lopuksi.