Sisältöjulkaisija

angle-left “Kiteen metalli” -yrityskierroksella luotiin tiiviimpää yhteistyötä

“Kiteen metalli” -yrityskierroksella luotiin tiiviimpää yhteistyötä

Tammikuun puolessa välissä Business Joensuu, Kiteen kaupunki, Keski-Karjalan kehitysyhtiö, ja Riveria tutustuivat Kiteen alueen kolmeen kasvuvauhdissa olevaan yritykseen. Tapaamisen tavoitteena on luoda uudenlaista yhteistyötä.

Tammikuun pimeyden keskellä valoa nähtiin yritystapaamisessa, jossa mukana olivat Kesla Oyj, Kesmac Oy ja Veekmas Oy. Tapaamisessa tutustuttiin yritysten tämän hetkiseen tilanteeseen, tulevaisuuden näkymiin ja erilaisiin haasteisiin.

-Yksi suurimpia haasteita nyt, ja tulevaisuudessa on ammattitaitoisen työvoiman saanti. Meillä on vuositasolla rekrytointitarve noin 15 henkilöä, kertoo Kesla Oyj:n toimitusjohtaja Marko Pekkola.    

Työvoiman saanti oli haasteena myös Veekmas Oy:ssa ja Kesmac Oy:ssa.

-Meillä on suorastaan hirveä pula koneistajista. Oppisopimuskoulutus on onneksi tuonut meille jonkin verran nuoria osaajia, ja sitä on tarkoitus jatkaa myös tulevaisuudessa, sanoo Kesmac Oy:n toimitusjohtaja Eero Tiainen.    

Kuvassa Eero Tiainen näyttää vesileikkurissa käytettävää hiekkaa. 

Yhteistyötä eri tahojen ja yritysten kanssa tarkoitus kasvattaa

Yritysvierailussa mukana olleiden yritysten liikevaihdot liikkuvat tällä hetkellä reilusta kahdesta miljoonasta eurosta reiluun 45 miljoonaan euroon, ja ne tekevät varsin hyvää tulosta. Asiakkaita yrityksillä on ympäri maailmaa. Mutta haasteitakin on, ja niitä löytyy jo alan opiskelijoiden tasolta.

-Parhaillaan suurimpana työsarkana on saada tarpeeksi opiskelijoita aloille, joissa tekijöistä on nyt huutava pula. Panostamme tulevaisuudessa yhä enemmän eri alojen mielikuvaviestintään. Monesti esimerkiksi metallialasta on täysin vääriä mielikuvia, mitä työ todellisuudessa on, Riverian yrityspalvelupäällikkö Suvi Valoharju muistuttaa.

Yritysvierailuilla saatiin todistaa sitä, että Kiteellä esimerkiksi metallialalla ollaan kansainvälisellä tasolla. Vaikka haasteita on rekrytoinnin ohella raaka-aineiden ja eri osien saatavuudessa, tulevaisuuden taivaalla välkkyy myös monia kirkkaita tähtiä ja uskoa itse tekemiseen.

-Kyllä se on laatu, jolla kilpailemme. Toisaalta olemme pitäneet toimitusajoista kiinni, joka on hyvinkin tärkeä asia monelle tilaajalle. Meillä on moni asia kunnossa, ja uskon että myös tulevaisuudessa pärjätään, kertoo tiehöyliä valmistavan Veekmas Oy:n vientijohtaja Sanna Halttunen.

Kierroksella saatiin nähdä miten laser leikkaa paksua metallia, ja miten vesileikkuri toimii. Toisaalta nähtiin miten eri tuotantolinjat toimivat, miten markkinointia tehdään, ja tutustuttiin eri yritysten työntekijöihin. Yritystapaamisen yksi tärkein asia oli kuitenkin lujittaa yhteistyötä.

-Yhteistyö ja yhteinen ideointi on elintärkeää tulevaisuutta ajatellen. Yhdessä pärjätään, ja tässä on syntynyt monia eri ideoita mitä viemme nyt eteenpäin. Työnimi voisi olla vaikkapa “Kiteen metalli”, Kiteen kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen visioi.

 

Otsikko: Yhteystiedot

    YHTEYSTIEDOT

PTV-sisältö

Sivu arviointi ja palaute