Puistot ja viheralueet

Puistot ja Viheralueet

Puistot ja viheralueet

Viheralueet

Kaupungin viheralueiden viihtyisyydestä ja turvallisuudesta huolehditaan pitämällä alueet siisteinä hoitamalla nurmikoita ja monivuotisia istutuksia sekä raivaamalla "ryteiköitä". Keskustan puistoja ja kiinteistöjen pihoja koristellaan  vuosittain tuhansin erilaisin kesäkukin.

Taajamametsiä hoidetaan suunnitelman mukaisesti asukkaiden toiveita kuunnellen.

Matonpesu

Kiteellä on toiminnassa kolme matonpesupaikkaa.

Puhoksen matonpesupaikka Myllyniemen matonpesupaikka on siirtynyt Myllytien varteen kesällä 2022. Uudistettuun matonpesupaikkaan pesuvesi tulee vesijohtoverkosta ja jätevedet menevät nykymääräysten mukaisesti jätevesiviemäriä pitkin jätevedenpuhdistamolle. 

Kesälahden matonpesupaikka sijaitsee Aittolahdessa Myllyrannantiellä. Pesupöydillä varustettu matonpesupaikka on kuivalla maalla ja käyttövesi otetaan suoraan järvestä. Pesupistettä ylläpidetään yhteistyössä Rastin-Salokylän kylätoimikunnan kanssa.

Kesällä 2021 on valmistunut myös kolmas viemäröity kuivan maan matonpesupaikka. Tikanpuiston matonpesupaikka sijaitsee Kiteen terveyskeskuksen (Arppentie 6) takana. Pesupaikalla on päivittäin käytettävissä klo 6-22 välisenä aikana 6 kpl pesualtaita, kaksi kuivaustelinettä ja mankeli. 

Leikkikentät

Päiväkoti Kiepin yhteydessä oleva liikennepuisto ja päiväkodin piha-alue ovat lapsiperheiden käytettävissä päiväkodin toiminta-ajan ulkopuolella (talvella klo 17 jälkeen ja kesä-heinäkuussa klo 15 jälkeen). Puistossa voi ajaa omilla pyörillä ja autoilla.

Kiteen kaupunki ja MLL Kitee pitävät liikennepuistoa avoinna myös kesällä 2021. Tuolloin liikennepuiston aukioloaikoina käytössä on polkuautoja yms.  lapsille ajokäyttöön soveltuvia ajoneuvoja.

Lisäksi pienemmät leikkipaikat sijaitsevat Sepänniemessä Koskelontien ja Tavintien välisellä alueella, Peltolassa Helyläntien vieressä ja Kytänniemessä Varstatien päässä.

Kesälahdella leikkikenttä sijaitsee Juutintien varrella.
 

 

PTV-sisältö

Otsikko: Ajankohtaista

AJANKOHTAISTA

Sisältöjulkaisija

Otsikko: Yhteystiedot

    YHTEYSTIEDOT

Sisältöjulkaisija

Susanna Havurinne

kaupunginpuutarhuri
 040 105 1219
susanna.havurinne@kitee.fi
Kiteentie 25, 82500 Kitee

PTV-sisältö

Sivu arviointi ja palaute