PTV-sisältö

Hutsin esiopetusryhmä

Hutsin esiopetusryhmä sijaitsee Hutsin koululla monipuolisten liikuntamahdollisuuksien ja luonnon äärellä. Esiopetus alkaa klo 9 ja päättyy klo 13 (torstaisin klo 12).


Hutsin eskareiden toiminnassa korostuvat monipuolinen liikkuminen ja retkeily niin lähimaastossa omassa Menninkäisten metsässä kuin kauempanakin erilaisissa retkeilykohteissa. Toiminnassamme painottuu luovuus ja kädentaitojen harjaannuttaminen. Lasten hienoja tuotoksia voikin keväisin ihailla jo perinteeksi muodostuneessa näyttelyssä Vespelissä. Oppimisessa korostuvat toiminnallisuus sekä erilaiset piste- ja pienryhmätyöskentelyt. Myös kasvatusyhteistyö korostuu ja sekä perhe että isovanhemmat pääsevät useamman kerran lukuvuoden aikana mukaan eskarin puuhiin.


Hutsin eskarin arjessa näkyvät vahvasti aktiivinen oppiminen, ratkaisukeskeisyys sekä positiivinen pedagogiikka. Vahvuusvaris ystävänään lapset saavat harjoitella huomaamaan hyvän itsestään ja muista, oppivat sanoittamaan luonteenvahvuuksia sekä vahvistavat omaa itsetuntemustaan ja -luottamustaan.


Toivomme, että lapset saavat kokea eskaripäivän aikana oppimisen iloa ja riemua, uusia elämyksiä sekä tiivistä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ryhmähenkeä.


Teemme yhteistyötä koko Hutsin koulun, mutta varsinkin alkuopetuksen kanssa esimerkiksi yhteisten teemapäivien ja toiminnallisten tuokioiden kautta.

Otsikko: Ajankohtaista

AJANKOHTAISTA

Sisältöjulkaisija