Ajankohtaista Kiteen kaupungissa

angle-left Pekka Hirvosesta Kiteen uusi kaupunginjohtaja

Pekka Hirvosesta Kiteen uusi kaupunginjohtaja

Kiteen kaupunginvaltuusto päätti maanantai-iltaisessa kokouksessaan yksimielisesti valita uudeksi kaupunginjohtajaksi filosofian tohtori Pekka Hirvosen. Hirvonen siirtyy tehtävään Kiteen sivistysjohtajan virasta.

Kaupunginjohtajan valinta tuli ajankohtaiseksi, kun nykyinen kaupunginjohtaja Eeva-Liisa Auvinen ilmoitti helmikuussa jäävänsä eläkkeelle 1. huhtikuuta 2021. Sitä ennen hän on vuosilomalla ja virkavapaalla, joten uusi kaupunginjohtaja toimii viransijaisena 31. maaliskuuta 2021 saakka. Tämän jälkeen uusi kaupunginjohtaja astuu virkaan. 

Kiteen kaupunginvaltuuston päätös valinnasta oli yksimielinen. Päätöksen muodostumista pystyi seuraamaan verkossa, sillä valtuuston kokous näytettiin ensimmäistä kertaa kaupungin historiassa myös suoratoistona.

Tehtävään valittu polvijärveläislähtöinen Pekka Hirvonen on syntynyt vuonna 1969. Hän valmistui matemaattisten aineiden opettajaksi Joensuun yliopistosta vuonna 1996 pääaineenaan fysiikka. Lisensiaatin tutkinto valmistui vuonna 1999 ja tohtorin paperit toteutuivat 2003. Väliin mahtui akateeminen vuosi tohtoriopintoja Sheffield Hallam -yliopistossa Englannissa.

Aiemmin Hirvonen on työskennellyt tutkijana ja opettajana Joensuun ja Itä-Suomen yliopistoissa ja dosentin arvon hän sai vuonna 2010. Sivistysjohtajan virkaan Kiteelle hän siirtyi 1.8.2017. 

Hirvonen on poliittisesti sitoutumaton ja harrastaa liikuntaa, lueskelua sekä kirjojen kuuntelua ja veneilyäkin kesäsäiden niin salliessa.

Hirvonen siirtyy kaupunginjohtajan viransijaiseksi syksyn 2020 aikana järjesteltyään ensin Kiteen kaupungin sivistyskeskuksen toimintoja. Kaupunginjohtajan viransijaisuutta hoitaa hallintosäännön mukaan talousjohtaja, kunnes Hirvonen ottaa tehtävän vastaan.

Lisätiedot: sivistysjohtaja Pekka Hirvonen, p. 040 105 1137.

Kuvassa Kiteen kaupungin uusi kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen.

Otsikko Kotitalon kertomaa

KOTITALON KERTOMAA

YHTEYSTIEDOT

Marjut Kettunen

asumisneuvoja
 040 105 1212
marjut.kettunen@kitee.fi
Kiteentie 25, 82500 Kitee