Kiteeläinen kyläkuvaaja Antero Pesonen on valokuvannut vuosikymmeniä ja arvioiden mukaan hänen arkistoistaan löytyy lähes satatuhatta erilaista kuvaa. Kiteellä otettuja kuvia löytyy useita tuhansia.
-Olen halunnut kuvata erilaisia tapahtumia, ihmisiä ja myös kiinteistöjä. Tavoitteena kuvissani on se, että niissä on aina jotain erikoista, joka jää mieleen. Haluan tallentaa omalta osaltani tämän alueen historiaa ja tapahtumia. Mielestäni mielenkiintoista on seurata muun muassa sitä, millaisia henkilöautoja katukuvassa on eri aikakausina ollut, Pesonen kertoo.
Pesoselle valokuvaus on aina ollut suuri intohimo ja harrastus. Hänen valokuviaan voimme ihailla tästä eteenpäin Kiteen kaupungin nettisivujen kautta. Tässä linkki kuviin
-Kaikki muu paitsi valokuvaus on elämässä turhaa, eikä sekään ole loppupeleissä niin tärkeää, Pesonen jatkaa.
Antero Pesosen ottamia valokuvia muun muassa Nightwish -konsertista, Kiteen eri rakennuksista, Puhoksen perinnepäiviltä, Aimon alueesta, pesäpallosta, Fanni -tunnetaitopuiston avajaisista ja eri kulttuuritapahtumista voit katsella tästä. Kuvakaruselli löytyy myös kotisivuilta matkailun alta, ja sieltä kohdasta "Kuvia Kiteeltä". Alussa julkaisemme reilut 160 kuvaa. Kuvakaruselli käynnistyy klikkaamalla kuvaa. Lisäämme kuvia ja teemoja tulevan syksyn aikana.
Julkaisemme mielellämme myös eri yhdistysten ottamia kuvia eri tapahtumista ja ennen kaikkea meidän kauniista Kiteestä. Niitä voi lähettää osoitteella janne.tolonen@kitee.fi. Tarkoituksemme on näin omalta osaltamme tallentaa paikkoja, tapahtumia ja rakennuksia muistoksi jälkipolvillemme.
Nightwish esiintyi Kiteellä 16.6.2023. Kuvaaja Antero Pesonen.