Sisältöjulkaisija

angle-left Syrjäsalmen ratasillan rakentaminen on käynnistynyt

Syrjäsalmen ratasillan rakentaminen on käynnistynyt

Syrjäsalmen uuden ratasillan rakentaminen käynnistyi tammikuun toisella viikolla nykyisen ratasillan ja valtatie 6:n välillä. Siltatyö vaikuttaa vesillä ja valtatiellä liikkumiseen seuraavan parin vuoden ajan.

Syrjäsalmessa ovat käynnistyneet siltahankkeen ensimmäiset valmistelevat työt, kun urakka-alueella tehdään työmaan perustustöitä ja kulkureittejä. Varsinainen rakentaminen alkaa helmikuun alkupuolella, jolloin Kreate ryhtyy rakentamaan työsiltaa, jolta käsin uusi ratasilta rakennetaan. Syrjäsalmen uusi ratasilta on 170 metriä pitkä teräsbetoninen jatkuva palkkisilta. 

Siltatyö vaikuttaa alueella liikkumiseen parin vuoden ajan. Näin tammikuussa urakka näkyy alueella vielä vähäisissä määrin. 

– Urakka-alueella joudutaan rikkomaan salmen jäätä tammikuusta alkaen. Helmikuusta eteenpäin rakennetaan työsiltaa salmen poikki ja jäätä rikotaan silloin laajemmalta alueelta. Silloin salmessa ja sen läheisyydessä ei voi liikkua jäitä pitkin, kertoo kohteen vastaava työpäällikkö Juuso Siuko Kreatelta.

 

Nopeusrajoitus työmaaliittymän kohdalle valtatie 6:lle

 

Työmaasta kertovat infokyltit pystytetään 6-tien piennaralueille Syrjäsalmen pohjois- ja eteläpuolelle. Asennustyön ajaksi tarvittaessa voidaan väliaikaisesti kaventaa ajorataa ja alentaa ajonopeutta.

6-tielle Syrjäsalmen eteläpuolelle rakennetaan työmaaliikenteelle tarkoitettu liittymä levähdysalueen eteläpuolelle.  

– Keväällä lumien sulettua alkaa maanrakennus, jonka vuoksi työmaaliittymässäkin tulee olemaan enemmän liikennettä. Silloin 6-tiellä ajonopeutta lasketaan turvallisen liikkumisen takaamiseksi. Työmaa-aikaisilla järjestelyillä, kuten liikennejärjestelyillä ja nopeusrajoituksilla, varmistetaan työmaan ympäristön ja sen läheisyydessä liikkuvien ihmisten sekä työmaan henkilöstön turvallisuus, Siuko muistuttaa.

 

Pitkät porapaalut vahvistavat sillan perustukset

 

Työsilta valmistuu maaliskuun aikana, jonka jälkeen siirrytään sillan tukirakenteiden rakentamiseen.

Syrjäsalmessa kantava peruskallio on erittäin syvällä, joten perustukseen paalukilometrejä kertyy kaikkiaan nelisen kilometriä ja pisimmät paalut ovat lähes 70 metriä pitkiä, mikä tekee tästä urakasta perustusten osalta erittäin vaativan, kuvailee rakennuspäällikkö Ari Välimaa Kreatelta.

Koko rakentamisen ajan nykyistä nopeusrajoitteista ratasiltaa seurataan tarkkaan monitoroinnin avulla.

Nykyinen vuonna 1967 valmistunut ratasilta ylittää Syrjäsalmen, joka yhdistää Hiekanpäänselkä ja Pajarinselkä -nimiset järvet. Siltatyön aikana veneliikenteen kulkuaukko tulee pienenemään. Koko urakan ajan se on 4 metriä leveä ja 2,5–3 metriä korkea. Uuden ratasillan kulkuaukko tulee olemaan veneilyliikenteelle 26,5 metriä leveä ja noin 11,5 metriä korkea.

Vanha silta puretaan pois, kun ratalinja on oikaistu ja yhdistetty vanhaan ratalinjaan. Sillan purkaminen ja muut mahdollisesti vesistöä samentavat työt pyritään tekemään veneilykausien ulkopuolella.

Siltahanke valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2024 loppuun mennessä.                

 

Kreaten hankesivu: https://kreate.fi/project/syrjasalmen-ratasillan-rakentaminen-kiteella/

Väyläviraston hankesivu: https://vayla.fi/kaikki-hankkeet/syrjasalmen-ratasilta-kitee

 

 

 

Väyläviraston kuva, Syrjäsalmen silta kesäisessä maisemassa

Sisältöjulkaisija

Otsikko: Yhteystiedot

    YHTEYSTIEDOT

PTV-sisältö

Sivu arviointi ja palaute