Kiteen lukion ensimmäinen periodi lukuvuonna 2025-2026
Lukuvuoden ensimmäinen periodi on takana. Opinnot ovat päässeet täyteen vauhtiin ja ensimmäisten opintojaksojen arvioinnitkin on jo saatu valmiiksi. Uudet opiskelijat ovat aloittaneet opintonsa. Kiteen lukiossa on peräti 177 opiskelijaa alkaneena lukuvuonna. Opiskelijamäärä on siis jopa hieman kasvanut vastoin yleistä trendiä.
Sen lisäksi, että opiskelijat ovat kartuttaneet opintopisteitään eri opintojaksoilla, ovat Ylioppilastutkinnon syksyn kokeet pitäneet erityisesti abiturientit kiireisinä. Nyt ne ovat kuitenkin jo takana, valmistavat arvioinnit on tehty lukiolla ja enää odotellaan lopullisen arvioinnin tuloksia saapuvaksi marraskuussa. Olkoot tulokset mieluisia jokaiselle.
Tänä syksynä äidinkielen koepäivänä sähköisessä koejärjestelmässä ilmeni poikkeuksellisesti valtakunnallinen häiriö, jonka takia myös Kiteen lukion koetilaisuus keskeytettiin noin kahdeksi tunniksi. Kyseessä oli ensimmäinen kerta sähköisten kokeiden aikana, kun näin jouduttiin toimimaan.
Muutoinkin lukuvuoden alkuun on mahtunut monenlaista. Ensimmäinen koulupäivä alkoi hyvinvointiteemalla ja saimmekin tehdä yhteistyötä lukuisien toimijoiden kanssa erilaisien työpajojen muodossa. Ensimmäisen vuoden opiskelijat viettivät mukavan retkipäivän Punkaharjulla erilaisten aktiviteettien parissa.
Lukio-opintonsa aloittaneiden kotiväen ilta veti paikan päälle ison joukon kiinnostunutta kotiväkeä. Kotiväen illassa avattiin hieman lukio-opintojen rakennetta, kerrottiin lukiossa opiskelusta ja siitä, kuinka se poikkeaa perusopetuksesta. Opiskelijakunta järjestäytyi syyskokouksessa ja valitsi keskuudestaan uudet hallituksen jäsenet.
Lukiokoulutus on luonteeltaan yleissivistävää ja siihen kuuluu osanaan arkea piristävät tapahtumat sekä erilaiset kulttuurikokemukset. Eräänä syyskuisena perjantaipäivänä saimmekin nautiskella suomalais-virolaisen Duo Iivari & Kruusen runolauluesityksestä Tarinoita Tartosta. Myös opiskelijat innostuvat välillä tuomaan väriä kouluviikkoihin. Kiteen lukion opiskelijatutorit järjestivät myös pukeutumisen teemapäivän, jossa muisteltiin heinäkuun helteitä.
Lukuvuosi on edennyt jo toiseen periodiin, mutta siitä tarkemmin taas tuonnempana. Nyt on aika pienelle huilitauolle ja syyslomalle. Mukavaa syyslomaviikkoa jokaiselle!