Sisältöjulkaisija

angle-left Kiteellä rottahavaintoja asuinalueilla

Kiteellä rottahavaintoja asuinalueilla

Kiteen kaupungin ympäristötoimi ja Siun soten ympäristöterveydenhuolto ovat saaneet useita ilmoituksia rottahavainnoista eri puolilla Kiteen kaupunkia. 
Jokainen kiinteistönomistaja voi vaikuttaa omalla toiminnallaan jyrsijöiden torjuntaan. Pienet arkiset ratkaisut ja asuinalueen yhteistyö rottien ja muiden jyrsijöiden torjunnassa on avainasemassa. Rottahavainnon tehtyään kannattaa kysellä myös naapureilta mahdollisista havainnoista ja torjuntatoimista. Rottien torjuntavastuu on kiinteistönomistajalla. 


Rottien torjuminen ennalta on ensisijainen keino. Huolehdithan, ettei pihapiirissäsi ole jyrsijöille sopivia pesä-, piilo- tai ruokapaikkoja. Kiinteistön jäteastiat ovat ehjiä, eikä astioiden ulkopuolelle kerätä jätteitä. Talousjätteiden kompostointi on tehtävä suljetussa, jyrsijäeristetyssä kompostorissa. Avokompostissa saa kompostoida ainoastaan puutarhajätteitä, eikä niihin saa laittaa mitään elintarvikejätettä. Syksyisin on tärkeää kerätä kaikki puutarhan sato pois maasta, ettei esimerkiksi maahan pudonneet omenat houkuttele rottia. 
Lemmikkien ruokintaa ulkona on vältettävä tai ruoka-astiat on haettava pois ruokinnan jälkeen. Myös lintujen ruokintapaikat voivat houkutella rottia. Lintujen ruokinta ei saa tapahtua maasta ja maahan varissut linnunruoka on puhdistettava siemenistä säännöllisesti. 


Rotat käyttävät suojapaikkoinaan esimerkiksi seinän vierelle jätettyjä tavaroita tai pihapiirin ulkorakennuksia. Lähialueella tehdyn rottahavainnon jälkeen kiinteistön ulkorakennuksia tulee tarkastaa säännöllisesti mahdollisten rottien varalta. 


Rottien hävittäminen tapahtuu ensisijaisesti loukuttamalla. Loukut sijoitetaan rottien kulkureiteille. Loukut tulee suojata niin, etteivät lapset tai muut kuin pyydettävät eläimet pääse niihin käsiksi. Lisäksi loukku on kiinnitettävä esim. seinään.


Loukut on tarkistettava ja tyhjennettävä säännöllisesti. Kuolleet eläimet hävitetään polttokelpoisen jätteen mukana. Mikäli oma torjunta ei näytä tehoavan riittävästi, tulee kääntyä tuholaistorjunnan ammattilaisen puoleen.

Tukes on tehnyt opassivun myös jyrsijämyrkkyjen käytöstä. Oppaan mukaan hiirille tarkoitetut myrkkysyötit eivät auta rottien torjunnassa, vaan yksittäisellä kiinteistöllä käytettynä hiirenmyrkky voi vain pahentaa asiaa. Rottientorjunta tulisi tehdä kerralla koko naapuruston alueella.

Lisää tietoa jyrsijämyrkkyjen käytöstä löydä täältä: Luulot pois kemikaaleista: jyrsijätorjunta | Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)
Tukesin tekemän Jyrsijätorjunnan hyvän käytännön oppaan löydät täältä: Jyrsijätorjunnan hyvän käytännön ohje | Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)
 

Rotta syömässä maastokuvioisen vyölaukun vieressä ruoantähteitä.

Sisältöjulkaisija

Otsikko: Yhteystiedot

    YHTEYSTIEDOT

PTV-sisältö

Sivu arviointi ja palaute