Puhoksen koulu
Puhoksen koulu_alasivun pääkuva
Puhoksen koulu
Puhoksen koulun esittely
Ajankohtaista
Koulun järjestyssäännöt alla koulun esittelyn jälkeen.
Puhoksen koulu on 1.-6.-luokkien koulu ja se sijaitsee lähellä Orivettä Puhoksen taajamassa.
Koulumme tehtävänä on tarjota laadukasta perusopetusta. Painopistealueitamme ovat musiikki, luonto ja liikunta. Yhteistyö eri tahojen kanssa toimii hienosti : Puhoksen Vesa huolehtii kumppanuussopimuksella luistelukentän ja hiihtolatujen kunnosta. Pop Up-NUOKKARI järjestää nuorisolle toimintaa joka viikko ja kirjasto palvelee koulun yhteydessä parillisen viikon torstaina. Myös lasten liikuntakerhoissa käy paljon lapsia. Myös seurakunta, eri yhteisöt ja seurat sekä yksityishenkilöt tekevät kanssamme yhteistyötä. Koulumme tiloissa toimii lisäksi kaupungin päivähoito ja esiopetus.
Koulumme opetus tapahtuu kolmessa ryhmässä. Luokat 1-2, 3-4 ja 5-6 toimivat omissa luokissaan. Opetus on pääasiassa yhdysluokkaopetusta, mutta erityisluokan ja pienryhmätilojen ansiosta luokkien jakaminen tarvittaessa pienempiin ryhmiin onnistuu hyvin. Koulukirjasto on avoinna joka toinen viikko ja teemme monenlaista yhteistyötä kirjaston kanssa.
Liikunnallisuus näkyy koulussamme esimerkiksi liikunnallisina aamunavauksina, toiminnallisina oppitunteina ja erillisinä teemapäivinä! Meillä on koulun pihalla oma jääkiekkokaukalo ja pieni lähilatu, joita hyödynnetään opetuksessa monipuolisesti myös muilla kuin liikuntatunneilla. Lähiympäristössä on myös urheilukenttä ja talvisin hiihtoladut.
Koulumme oppimisympäristö on monipuolinen ja läheistä luontoa hyödynnetään opetuksessa usein. Kävelymatkan päässä on Puhoksen perinnenavetta, johon on kerätty eri vuosikymmenten koulukalusteita ja opetusvälineitä. Alueella on myös perinteikäs ja vanha, yhä toimiva mylly sekä koskesta virtansa saava voimalaitos. Läheinen Oriveden ranta tarjoaa hienon oppimisympäristön nuotiopaikkoineen.
Koulussamme puututaan mahdollisiin kiusaamisiin välittömästi, kun kiusaamisia havaitaan tai opettajakunnalle tulee tieto kiusatuksi joutumisesta. Olemme KiVa-koulu! Opimme toimimaan monenikäisten ihmisten kanssa, sillä kiinteistössä toimii myös päiväkoti ja esiopetus. Piha-alueemme on yhteinen kaikenikäisille!
Puhoksen koulun järjestyssäännöt
Järjestyssääntöjen tarkoitus on perusopetuslain mukaisesti taata jokaiselle kouluyhteisön jäsenelle oikeus työskentelyrauhaan, turvallisuuteen ja omaisuuden suojaan.
Perusopetuslain 35 § mukaan peruskoulun oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.
Tahallinen tai toistuva järjestyssääntöjen rikkominen voi johtaa rangaistuksiin, jotka määritellään perusopetuslaissa 36 §.
Järjestyssääntöjen rikkomisesta aiheutuneet aineelliset vahingot voidaan velvoittaa korvaamaan.
Opetusta voi tulla seuraamaan, kunhan siitä sopii opettavan opettajan tai rehtorin kanssa.
Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet oppijana
• Minulla on oikeus ja velvollisuus osallistua opetussuunnitelman ja lukujärjestyksen mukaiseen opetukseen.
• Minulla on oikeus opiskeluhuoltoon ja kouluateriaan.
• Toimin turvallisesti kaikissa tilanteissa.
• Keskityn työskentelyyn ja oppimiseen parhaan kykyni mukaan.
• Kysyn tarvittaessa neuvoa ja opettelen odottamaan vuoroani.
• Teen tehtäväni ahkerasti ja huolellisesti koulussa ja kotona.
• Noudatan sovittuja sääntöjä ja annettuja ohjeita.
• Huolehdin saamistani tarvikkeista.
• Pidän tarvittavat välineet mukanani enkä tuo kouluun turhia tavaroita.
• Pyydän opettajalta luvan poissaoloon, jos sairastun kesken päivän. Mikäli tiedossa on pidempi poissaolo, huoltaja pyytää etukäteen luvan pidempään poissaoloon koulusta. Selvitän pidemmän poissaolon ajalla opiskeltavat asiat ja pyydän tehtävät opettajalta.
• Koulumatkat, koulun retket, vierailut ja muut koulualueen ulkopuoliset tehtävät ovat myös koulutyötä, jolloin käyttäydytään koulun sääntöjen mukaan.
Hyvän käytöksen säännöt
• Käyttäydyn ja puhun ystävällisesti ja kohteliaasti toisille koulun ja päiväkodin lapsille ja aikuisille.
• En kiroile tai nimittele.
• Syön monipuolisesti ja noudatan hyviä ruokailutapoja.
• Pidän ympäristön siistinä.
• Kunnioitan toisten mielipiteitä ja töitä. Huolehdin tekijänoikeuksista niin omien kuin toisten töiden suhteen.
• Pukeudun sään mukaan ja lepään vapaa-ajallani riittävästi, että jaksan opiskella.
• Annan toisille työrauhan, tarvittaessa autan toisia.
• Pidän puhelimen repussani koulupäivän ajan. Lataan puhelimeni kotona, en koulussa. Tarvittaessa pyydän opettajalta luvan ladata puhelimeeni lisää virtaa, mikäli siihen on perusteltu syy.
• Huolehdin omista tavaroistani ja koulun yhteisistä tavaroista ja säilytän tavaroita niiden oikeilla paikoilla.
• Noudatan hyvän käytöksen sääntöjä myös sosiaalisessa mediassa.
• Kerron aikuiselle, jos huomaan kiusaamista, häirintää tai väkivaltaa koulussa tai koulumatkalla.
• Teen yhteistyötä kaikkien kanssa ja edistän yhteishenkeä kannustamalla toisia ja yrittämällä itse parhaani.
Otsikko: Ajankohtaista
Sisältöjulkaisija
Otsikko: Yhteystiedot
YHTEYSTIEDOT
Sisältöjulkaisija
Jaana Haverinen
Puhoksen koulun koulunjohtaja
050 448 5170
jaana.haverinen@edu.kitee.fi
Kartanontie 5, 82430 Puhos
Heini Multanen
koulusihteeri
040 105 2104
heini.multanen@kitee.fi
Pyhäjärventie 6, 59800 Kesälahti