Hankkeet

Hankkeet

Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu 2021-2024


Suomessa aloitetaan 2021 kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu. Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun tarkoituksena on vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa lisäämällä lasten osallistumista esiopetukseen osana varhaiskasvatusta.

Kokeilussa kehitetään esiopetuksen laatua ja vaikuttavuutta eri näkökulmista, selvitetään varhaiskasvatuksen sekä esiopetuksen jatkumoa, tutkitaan huoltajien palveluvalintoja sekä kerätään tietoa kaksivuotisen esiopetuksen vaikutuksesta lasten kehitys- ja oppimisedellytyksiin, sosiaalisiin taitoihin ja terveen itsetunnon muodostumiseen.

Kokeiluryhmään valituille lapsille kaksivuotinen esiopetus on velvoittavaa. Kiteellä kokeilu järjestetään Puhoksen päiväkodissa.

 

Päättyneet hankkeet

Varhaiskasvatuksen Erityisopetuksen kehittämishanke


Joulukuun alussa 2022 on Kiteellä käynnistetty varhaiskasvatuksen erityisopetuksen tukihanke. Hankerahoitus on saatu opetus – ja kulttuuriministeriöltä. Hanketta toteutetaan erityisopetuksen asiantuntijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä.

Hankkeen tavoitteena on:

1. Kolmiportaisen tuen mallin kehittäminen Kiteen varhaiskasvatuksessa, henkilöstön kouluttaminen kolmiportaisen tuen mallin perusteisiin ja mallin käyttöön ottaminen
2. Tuottaa Kiteen varhaiskasvatukselle erityisopetuksen suunnitelma, joka liitetään osaksi varhaiskasvatussuunnitelmaa hankkeen päättymisen jälkeen
3. Tukea yksilöllisesti niitä lapsia, jotka tarvitsevat erityisopettajan tukea varhaiskasvatuksen arjessa

Hankkeen aikana kehitetään ja vahvistetaan erityisopetuksen kulttuuria, järjestetään kyselyitä ja koulutuksia. Hankkeen järjestämien koulutusten sisältöjä suunnitellaan henkilöstön tarpeet ja toiveet huomioiden.
Hankkeessa toimivat auttavat varhaiskasvatuksen yhteisöllisyyden pulmien ratkaisussa. Jokainen päiväkotiyksikkö, päiväkotiryhmä ja perhepäivähoitoryhmä rakentaa oman yhteisöllisyyden kehittämisen suunnitelman.

Hanke päättyy 31.12.2023.

 

Tunnekasvatuksen tuki-hanke

 
Kiteen kaupungin varhaiskasvatuksessa on käynnistynyt lokakuussa 2022 Tunnekasvatuksen tuki-hanke yhden yksikön yhdessä ryhmässä. Varsinainen hankkeen mukainen toiminta alkaa 1.1.2023 ja päättyy 31.12.2023. Hankerahoitus on saatu opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Hankkeessa työskentelee kaksi työntekijää.

Hankkeen tavoitteena on:
-  Tukea yksilöllisesti arjen tilanteissa niitä lapsia, jotka tarvitsevat aikuisen tukea tunteiden säätelyssä ja tunnetaitojen kehittymisessä
-  Löytää keinoja ja menetelmiä tukea tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä päivittäisissä arjen tilanteissa ja ehkäistä syrjäytymistä
-  Tuottaa tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseksi suunnitelma, joka liitetään osaksi Kiteen varhaiskasvatussuunnitelmaa hankkeen päättymisen jälkeen

Hanketyöntekijät sijoittuvat lapsiryhmiin, joissa he havainnoivat aluksi ryhmien toimintaa. Lisäksi hankkeen alussa tehdään kyselyt henkilöstölle, lapsille ja huoltajille. Hanketyöntekijät toimivat ryhmien työntekijöiden kanssa tunne- ja vuorovaikutustaitojen sekä lasten ryhmätyötaitojen kehittämiseksi. Ryhmissä harjoitellaan myös empatia-, myötätunto- ja ryhmätyötaitoja. Hanke järjestää myös koulutuksia aiheeseen liittyen koko varhaiskasvatuksen henkilöstölle.

Hankkeen aikana jokainen päiväkotiyksikkö ja perhepäivähoito rakentaa oman tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittämisen suunnitelman. Suunnitelmat esitellään hankeaikana toisille yksiköille, jolloin hyvät käytännöt jakautuvat. Ryhmien suunnitelmien taustalla on Stop kiusaamiselle! -hankkeen aikana laadittu yhteisöllisyyden kehittämisen suunnitelma ja kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma.
 

STOP KIUSAAMISELLE! - hanke (Hankkeen päätösraportin löydät oikealta sivupalkin KATSO MYÖS-laatikosta)
 

Syyskuun ensimmäisenä päivänä 2021 Kiteellä aloitti toimintansa Stop kiusaamiselle -hanke. Hankerahoitus saatiin opetus – ja kulttuuriministeriöltä.

Hankkeen tavoitteena on:

- Tuottaa malli yhteisöllisyyden rakentamiseksi Kiteen varhaiskasvatuksessa, sekä syrjäytymisen ja kiusaamisen ehkäisemisen torjumiseksi, joka siirtyy hankkeen jälkeen osaksi varhaiskasvatuksen toimintaa.

- Löytää keinoja ja menetelmiä tukea yhteisöllisyyden muodostumista ja ehkäistä syrjäytymistä varhaiskasvatuksessa.

- Tukea yksilöllisesti niitä lapsia, jotka tarvitsevat aikuisten tukea mm. ystävyyssuhteiden luomiseen

Hankkeen aikana tullaan järjestämään koulutuksia yhteisöllisyydestä ja menetelmistä ratkaista ristiriitoja. Hanketyöntekijät kiertävät lapsiryhmissä, ja havainnoivat ryhmien toimintaa ja lasten keskinäisen vuorovaikutuksen toteutumisesta. Hanketyöntekijät auttavat varhaiskasvatuksen opettajia yhteisöllisyyden pulmien ratkaisussa. Jokainen päiväkotiyksikkö, päiväkotiryhmä ja perhepäivähoitoryhmä rakentaa oman yhteisöllisyyden kehittämisen suunnitelman.  Ryhmien suunnitelmien taustalla on yksikön yhteinen yhteisöllisyyden suunnitelma.  Hankkeen aikana nostetaan esille yhteisöllisyyden eri teemoja, joiden ympärille toiminta rakentuu.

Hankkeen Facebook-sivuilla voit seurata, mitä hankkeen myötä tapahtuu Kiteen varhaiskasvatuksessa.

 

LaTVa-hanke (Laajenevat toimintaympäristöt varhaiskasvatuksessa)
08/2019 - 12/2021

LaTVa-hankkeen loppuraportin voit lukea osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-4484-9

”Hanke toteutetaan yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston, Kiteen Kaupungin ja Siun soten kanssa osallistaen alueellisia yrityksiä ja muita toimijoita mukaan hankkeen kehittämistoimintaan.
Laajenevalla Toimintaympäristöllä tarkoitamme kaikkia niitä toimijoita, suunnitelmia ja ohjeistuksia, fyysisiä ympäristöjä sekä pedagogisia ja kuntouttavia menetelmiä ja välineitä, millä lapsen tuen tarpeisiin on mahdollista varhaiskasvatuksessa vastata.”
Lue lisää hankkeen kotisivuilta osoitteesta https://www.latvahanke.fi/
 

Vahva äidinkieli – vahva suomen kieli 1.9.2020 - 31.12.2021


Syksyllä 2020 Kiteellä aloitti toimintansa Vahva äidinkieli – Vahva suomenkieli -hanke. Hankerahoitus on saatu Opetusministeriöltä ja Kiteellä se käytetään palkkaamalla lisähenkilöstöä tukemaan lasten äidinkielen ja suomen kielen kehitystä. Hankkeen aikana luodaan malli venäjänkielisten lasten äidinkielen vahvistamiseksi.

LiikuntaLoikka 1.3.2018 - 31.12.2020


Varhaiskasvatuksen Liikuntaloikka-projekti tukee vahvasti varhaiskasvatuksen painopisteen ja Kiteen
kaupunkistrategian toteutumista tarjoamalla päivittäin jokaiselle varhaiskasvatuspalvelun piirissä olevalle lapselle ohjattua tai omaehtoista liikuntaa sekä tarvittaessa yksilöllistä ohjausta taitojen kehittämiseksi.


Digiloikka 6/2017 - 12/2019


Digiloikan tavoitteena olivat lasten ja työntekijöiden digiosaamisen lisääminen, esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan digitoiminnan sisällön ja menetelmien kehittäminen, digitaalisen oppimisympäristön kehittäminen sekä medialukutaidon kehittäminen.

 

Otsikko: Ajankohtaista

AJANKOHTAISTA

Sisältöjulkaisija

angle-left Esiopetukseen ilmoittautuminen Kiteellä

Esiopetukseen ilmoittautuminen Kiteellä 30.3.2021 mennessä

Esiopetukseen ilmoittautuminen tapahtuu eDaisyssä: https://kitee.daisynet.fi/eDaisy.

KITEEN ESIOPETUS TOIMINTAVUONNA 2021-2022


Lapsen on osallistuttava oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Kiteen kaupunki järjestää maksutonta esiopetusta esioppilaille vuoden ajan ennen peruskoulun 1. luokalle siirtymistä. Esiopetusta järjestetään 700 tuntia toimintavuoden aikana pääsääntöisesti koulun lukuvuoden työpäiviä noudattaen 11.8.2021-3.6.2022.

Maksuton kuljetus järjestetään lähimpään tai tarkoituksenmukaisimpaan esiopetuspaikkaan, mikäli matka kotoa esiopetuspaikkaan on yli kolme kilometriä. Esioppilaiden kuljetuspalveluissa noudatetaan Kiteen sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan vahvistamia kuljetusperiaatteita.


Esiopetus on suunnitelmallista, tavoitteellista, leikinomaista lapsen yksilöllisiin tarpeisiin ja kokemuksiin pohjautuvaa toimintaa. Esiopetuksen toteuttamisesta vastaa tehtävään koulutettu henkilökunta, joka toimii yhteistyössä vanhempien ja tarvittaessa varhaiskasvatuksen erityisopettajan, neuvolan, alkuopetuksen ja muiden lapsen oppimista ja kehitystä tukevien tahojen kanssa.

Esiopetusta järjestetään erillisissä esiopetusryhmissä Kesälahden taajamassa Poukkuluoson koululla ja Kiteen taajamassa päiväkoti Kiepissä, Kellonsoittajantien päiväkodin Metsäeskarissa ja Hutsin esiopetuksessa. Puhoksen taajamassa esiopetusta järjestetään Puhoksen koululla. Puhoksen ryhmä toimii ma – to klo 8.30 – 12.30, pe klo 8.30 – 11.30. Muut esiopetusryhmät toimivat ma – to klo 9.00 – 13.00, pe klo 9.00 – 12.00.

Esiopetukseen ilmoittaudutaan eDaisyssä: https://kitee.daisynet.fi/eDaisy. Sähköiseen asiointiin kirjaudutaan aina Suomi.fi palvelun kautta vahvalla tunnistautumisella, eli joko pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Tee ilmoittautuminen esiopetukseen 30.3.2021 mennessä. Mikäli lapsesi tarvitsee esiopetuksen lisäksi varhaiskasvatusta, valitse hoitomuodoksi ja palveluntarpeeksi esiopetus + täydentävä varhaiskasvatus. eDaisy hakemuksessa tunnit/kk ovat valittavissa tämän hetkisten tuntien mukaisesti.

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta vahvistaa 1.8.2021 alkaen voimaan tulevat maksutaulukot kevään aikana. Jos tuntirajoihin tulee muutoksia, pyydämme huoltajilta uudet tuntisopimukset. Ilmoittautumislomakkeella eDaisyssä ilmoitat myös, mikäli lapsesi tarvitsee kuljetusta.  Muut lisätiedot -kohdassa voit ilmoittaa, missä koulussa lapsesi sisarukset ovat, sekä koulumatkaan liittyviä lisätietoja.

Päätökset esiopetusryhmistä, kuljetuksista ja täydentävästä varhaiskasvatuksesta tehdään 7.5.2021 mennessä. Vanhemmat saavat päätökset eDaisyyn.

Kiteellä elokuussa 2021 alkava kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu ei vaikuta 2015 syntyneiden ikäluokan esiopetukseen.

Koronavirustilanteen takia emme valitettavasti pysty järjestämään yleisiä infotilaisuuksia. Pyydämme esittämään mahdolliset kysymykset suoraan esiopetusyksiköiden esimiehille tai palvelusuunnittelijalle.

Lapset harjoittelevat muovikirjaimilla

Lisätietoja