Sisältöjulkaisija

angle-left Omput suuhun eikä naapurin tontille

Omput suuhun eikä naapurin tontille

Syksyn tullen omenoita ja puutarhan kitkentäjätettä on jälleen löytynyt kaupungin omistamilta maa-alueilta asuinalueiden läheisyydestä. Jätelaki kieltää yksiselitteisesti puutarhajätteiden tai muidenkaan jätteiden läjittämisen ”ei kenenkään maalle”, tässä tapauksessa kaupungin omistamille yleisille maa-alueille kuten puistoihin, lähivirkistysalueille tai kaupungin metsiin. Puutarhajätteet on mahduttava käsittelemään omalla tontilla tai hävitettävä jätehuollon kautta. 

Ensisijaisesti toki kannattaa tarjota syömäkelpoisia omenoita naapurustolle ja sosiaalisen median kautta hyötykäyttöön.

Näin syyskaudella ylimääräisiä omenoita, vihanneksia ja muita puhtaita puutarhan jätteitä (ei oksia tai haravointijätettä) voi viedä maksutta Biokymppi Oy:n nurkalla olevaan 1000 litran säiliöön. Jätteitä voi viedä ainoastaan Sopensuon jäteaseman aukioloaikoina arkisin klo 8-16 välisenä aikana. 

Omallakin pihalla tulee kiinnittää erityistä huomioita syötävän puutarhajätteen käsittelyyn. Syötävät puutarhajätteet tulee kompostoida tiiviissä kompostorissa rottaongelman taltuttamiseksi. Maahan pudonneet omenat kannattaa kerätä säännöllisesti pois, sillä helppo ravinto voi houkutella paikalle myös rottia.  

Kitkentäjätettä ja oksia voi viedä Sopensuon kaatopaikalle ja Kesälahden jäteasemalle aukioloaikoina. Puutarhajätteen oikeaoppinen hävittäminen on tärkeää, sillä haitalliset vieraslajit leviävät luontoon näiden epävirallisten jätekasojen kautta.

omenoita

Sisältöjulkaisija

Otsikko: Yhteystiedot

    YHTEYSTIEDOT

PTV-sisältö

Sivu arviointi ja palaute