Rottahavainnon vuoksi keskustan alueen kiinteistöjen tulee tarkastaa, ettei ulkona ole tarjolla rotille sopivaa ruokaa, esimerkiksi biojätteitä, omenoita tai marjoja maassa. Samalla muistutamme, ettei omenoita tai marjanperkuujätteitä tule viedä taajama-alueen metsiin, vaan puutarhajätteet on hävitettävä asianmukaisesti kompostoimalla tai jätehuoltoyritysten kautta. Näin syyskaudella ylimääräisiä omenoita, vihanneksia ja muita puhtaita puutarhan jätteitä (ei oksia tai haravointijätettä) voi viedä maksutta Biokymppi Oy:n nurkalla olevaan 1000 litran säiliöön. Jätteitä voi viedä ainoastaan Sopensuon jäteaseman aukioloaikoina arkisin klo 8-16 välisenä aikana.
Mahdollisen rottaongelman taltuttamiseksi kaikkien lähialueiden kiinteistöjen tulee tarkastaa jätteenkeräysastioiden kunto, etteivät rotat pääse niihin sisälle. Tarkistakaa myös kiinteistön ulkorakennukset, näkyykö niissä jälkiä rotista. Tarvittaessa kiinteistönomistajan on huolehdittava rottien torjunnasta. Kiteen kaupungilla ei ole mahdollisuuksia suorittaa torjuntatöitä yksityisten kiinteistöillä.
Kiteen keskustassa nyt poikkeuksellisen paljon rottia - pidä piha-alueesi puhtaana rotille sopivasta ruoasta! - Uutiset
Uutiset
Uutiset
Sisältöjulkaisija
Kiteen keskustassa nyt poikkeuksellisen paljon rottia - pidä piha-alueesi puhtaana rotille sopivasta ruoasta!
26.08.2024
Kiteen keskustassa nyt poikkeuksellisen paljon rottia - pidä piha-alueesi puhtaana rotille sopivasta ruoasta!
Kiteen kaupungin ympäristötoimi sai tiedon poikkeuksellisen suuresta rottalaumasta Kiteen keskustassa. Rottia on havaittu kymmeniä ja näin syksyn tullen ne etsivät uutta pesäpaikkaa.