Sisältöjulkaisija

angle-left Kiteeläisille yrityksille tarjolla 1000 euron toimintaraha

Kiteeläisille yrityksille tarjolla 1000 euron toimintaraha

Kaupunginjohtaja esittää 14.4. kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että Kiteen kaupunki avaa uuden, kaikille kiteeläisille yrityksille tarkoitetun toimintarahan haun. Tuen suuruus on tuhat euroa yritystä kohti. Yritys voi käyttää tuen haluamallaan tavalla yritystoiminnan kehittämiseksi ja varmistamiseksi.


Koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi Suomessa toimeenpannut rajoitukset ja suositukset ovat heikentäneet yritysten toimintaedellytyksiä äkillisesti. Tulojen pienentyessä myös kiteeläisiä yrityksiä uhkaa joutuminen taloudellisiin vaikeuksiin. 

Jokainen yritys ja työpaikka on erittäin tärkeä Kiteen ja koko seudun menestymisen kannalta. Nykyisissä koronavirusepidemian aiheuttamissa poikkeusoloissa haluttiin linjata toimintamalli Kiteen kaupungin ja kaupunkikonsernin kiteeläisille yrityksille tarjoamasta tuesta. Pääperiaatteena on yritysten tasavertainen kohtelu.

Kaupunginjohtaja esittää 14.4. kaupunginhallitukselle, että kaikille kiteeläisille yrityksille tarjotaan mahdollisuus hakea kaupungilta toimintarahan nimellä kulkevaa tukea. Tuen suuruus on 1000 euroa, ja yritys voi käyttää sen haluamallaan tavalla yrityksen toiminnan kehittämiseen ja varmistamiseen. Tuki maksetaan erillisestä hakemuksesta vuonna 2020. Tarkat ohjeet hakemiseen annetaan myöhemmin.

Yritykset voivat edelleen hakea myös vuoden 2019 alussa käyttöönotettua 500 euron kehittämisrahaa: mikäli kehittämisraha on joltakin kiteeläiseltä yritykseltä vielä hakematta, nyt on hyvä tilaisuus sen käyttämiseen.

Lisäksi Kiteen kaupunki myöntää hakemuksesta kaupungin tilojen vuokrasopimusten ja muiden yritystiloihin liittyviin maksuihin korottomasti maksuaikataulujen muutoksia vuoden 2020 loppuun saakka. 

Kaupunginhallitukselle esitetään vielä, että Kiteen kaupunkikonserniin kuuluvat yhtiöt neuvottelevat yrityskohtaisesti tarpeen mukaan väliaikaisista maksujärjestelyistä ja maksuajoista. Yhtiöt päättävät tarkemmat toimintatavat omassa päätöksenteossaan ottaen soveltuvin osin huomioon kaupungin tekemät linjaukset.

Tavoitteena on, että kaupungin elinkeinoelämä voisi toimia mahdollisimman normaalisti. Talousarviossa hyväksyttyjä investointeja ja käyttötalouden hankintoja toteutetaan suunnitellusti poikkeustilanteen mahdollistamissa puitteissa. Kaupungin omien tukitoimien edellyttämät määrärahat katetaan kehittämisrahasta, jota on tähän varattu noin 400 000 euroa.

Yritysten kannattaa hakea myös valtion päättämiä eri kokoisille yrityksille kohdennettuja kehittämis- ja tukirahoja. Keski-Karjalan kehitysyhtiö Oy KETIn henkilöstö ja Kiteen kaupungin elinkeinopäällikkö tukevat yrityksiä muun muassa rahoitus- ja ongelmatilanteiden ratkaisemisessa. Yrityksen koosta ja yritysmuodosta riippumatta haetaan sopivimpia keinoja koronatilanteesta selviämiseen. 

Lisätietoja: kaupunginjohtaja Eeva-Liisa Auvinen, p. 040 105 1001, eeva-liisa.auvinen@kitee.fi 
 

Taimi kasvaa juomalasista, joka on täynnä kolikoita.

Sisältöjulkaisija

Otsikko: Yhteystiedot

    YHTEYSTIEDOT

PTV-sisältö

Sivu arviointi ja palaute