Karhun vierailuja pihapiirissä ennaltaehkäistään poistamalla niitä houkutteleva ravinto. Karhut liikkuvat ruuan perässä, joten pihapiirissä olevat ruuan tähteet ja jätteet houkuttelevat niitä asutusten lähelle. Keski-Karjalan riistanhoitoyhdistyksen mukaan monen mökin ja talon pihassa on karhuja houkuttelevia jätesäkkejä ja bioastioita.
Vakituiset asukkaat ja lomalaiset voivat itse vähentää alueen houkuttelevuutta karhuille varmistamalla, ettei helppoa saalista löydy.
Mökillä syntyvän jätteen määrää voi vähentää suunnittelemalla mökin ruoka- ja käyttötavaraostokset huolellisesti.
Roska-astiat ja kompostori kannattaa siirtää karhun ulottumattomiin, esim. ulkorakennuksen sisälle, mikäli mahdollista. Mökiltä lähtiessä roska-astiat jätetään tyhjiksi. Jokaisen kiinteistön tulee kuulua järjestettyyn jätehuoltoon sopimalla tyhjennykset paikallisen jätehuoltoyrityksen kanssa. Jätteiden vähäinen määrä ei ole peruste olla liittymättä järjestettyyn jätteenkuljetukseen. Jos kiinteistö on käyttämättä pitkään, jäteastian tyhjennykset on mahdollista keskeyttää määräajaksi.
Kiinteistöt voivat sopia myös yhteisen jäteastian eli kimppa-astian käytöstä. Yhteisastiaa käyttävien kiinteistöjen tulee huolehtia, että myös pakkaus- ja biojätteet tulevat lajiteltua erilleen. Yhteisastian käytöstä ja sen tyhjennyksestä sovitaan jätteenkuljetusyrityksen kanssa.
Riistakeskuksen ohjeita:
-
Tarkista, että lintujen ruokintapaikka on siisti ja lopeta ruokinta ajoissa.
-
Suojaa lemmikkien ruoat siten, että ne eivät ole karhujen ulottuvissa.
-
Tarkasta, että roska-astia tai komposti eivät ole helposti karhun saatavilla. Vältä ruokajätteiden laittamista roska-astiaan.
-
Älä hautaa jätteitä (esimerkiksi kalan perkuutähteitä) pihapiiriin.
-
Älä pidä pienpetohaaskoja pihapiirin lähettyvillä.
Lisätietoja:
Älä ruoki karhua - Suomen riistakeskus
Kun kohtaat suurpedon - Suomen riistakeskus
Jätehuoltomääräykset 13.6.2025
Jätehuolto, jäteastioiden tyhjennys | Kiteen Jätehuolto Oy | Kitee, Kesälahti, Tohmajärvi