Menestystarinoita

Sisältöjulkaisija

angle-left Mirotexilla ei turhia synkistellä
Mirotex Oy:n yrittäjä Kimmo Karppanen

MENESTYSTARINA

Mirotexilla ei turhia synkistellä

Synkistelemättä paras

– Meillä ei turhia synkistellä, summaa yrittäjä Kimmo Karppanen Sähköasennus Mirotexin meiningin.
– Katsomme eteenpäin enemmän kuin taaksepäin ja käytämme kaikki mahdollisuudet hyväksi. Olen sitä mieltä, että olipa taantuma tai ei, niin kyllä tekijöille töitä aina löytyy, kunhan ei jää turhia odottelemaan.
Lieneekö siinä Mirotexin salaisuus. 10-vuotissyntymäpäiviään vuonna 2017 viettänyt yritys porskuttaa eteenpäin tasaisella tahdilla.
– Olemme tehneet periksiantamatonta työtä asiakkaiden löytämiseksi. Avainasemassa on ollut meille töihin saatu osaava henkilöstö. Lumipallo on lähtenyt pyörimään, ja jatkuvasti on saatu lisää töitä ja isompia asiakkaita, Karppanen kuvailee.

Nollasta liikkeelle

Kimmo Karppanen aloitti yrittäjänä vuonna 2007 tehtyään aiemmin sähköalan töitä toisen palveluksessa. 
– Itselläni oli silloin jo sen verran ikää ja uraa takana, että halusin kokeilla omia siipiäni. Suvussani on muitakin yrittäjiä.
Yhden hengen yritys aloitti hyvin pienestä. Aluksi enemmistö asiakkaista oli yksityistalouksia. 
– Asiakkaita oli valmiiksi tiedossa vain joitakin yksittäisiä. Varasto sijaitsi autotallissa, Karppanen muistelee.
Samoihin aikoihin alkanut taantuma vaikutti osaltaan työtilanteeseen.
– Näin jälkikäteen ajatellen alku oli kyllä hyvin kivinen tie. Itsellä oli aika erilaisia mielikuvia kuin mitä todellisuus oli. Kun lähtee aivan nollasta, on asiakkaiden löytäminen ison työn takana. Ei siinä tuntipalkkoja kannattanut laskea, Karppanen tuumii.

Pääpaino teollisuudessa

Hiljalleen asiakkaita karttui, ja pian Karppanen pääsi palkkaamaan ensimmäisen työntekijän. 
Vuonna 2018 työntekijöitä on kymmenen ja liikevaihto 1,3 miljoonaa euroa. Pääpaikka sijaitsee Kiteellä ja toinen toimipiste on Joensuussa. 
Yritys toimii pääasiassa Itä-Suomessa ja keskittyy teollisuuden kunnossapitoon, projekteihin teollisuudessa, rakentamiseen ja muutostöihin.
– Asiakkaanamme on myös yrityksiä, joilla on toimintaa useissa maissa, ja sitä kautta tulee toisinaan myös ulkomaan komennuksia.

Yhteistyökumppaneita etsinnässä

Mirotexilla on koko ajan auki avoin haku työntekijöistä ja yhteistyökumppaneista. Kimmo Karppanen toivoo löytävänsä lisää sähköalan yrittäjiä yhteistyökumppaneiksi, joiden kanssa töitä voitaisiin jakaa tarpeen tullen.
Oman yrittäjyyden alkuaikoihin verrattuna se voisi Karppasen mielestä olla helpompi polku – ihan nollasta ei asiakkaiden etsimistä tarvitse aloittaa.
– Kannustan sähköalan ammattilaisia ryhtymään yrittäjäksi ja yhteistyöhön. Meillä olisi heti työkuormaa tarjota, kunhan vain ammattitaito on kohdallaan, taustalla on työkokemusta ja yrittäjyys kiinnostaa, Karppanen vinkkaa.
 

Sivu arviointi ja palaute

Otsikko: Ajankohtaista

AJANKOHTAISTA