Sisältöjulkaisija

angle-left Mäkelän mansikka palkkaa tänäkin kesänä 160 poimijaa

Mäkelän mansikka palkkaa tänäkin kesänä 160 poimijaa

Kiteen kaupungin elinkeinopäällikkö Risto Hiltunen ja asiantuntijavetäjä Kaisa Lehtipuro tutustuivat Kesälahdella Pyhäjärven Sarvisalon saaressa sijaitsevaan mansikkatilaan toukokuun puolessa välissä.

Kesälahdella Pyhäjärven Sarvisalon saaressa sijaitsevan Mäkelän mansikkatilan kesä maistuu hyvältä. Pian saadaan ensimmäistä mansikkasatoa, ja toisaalta kesän poimijat on jo valittu.  Tänä päivänä tuotannossa tekniikka on yhä suuremmassa roolissa ja esimerkiksi mansikoiden kastelu sekä lannoitus tapahtuu automaattisesti järjestelmän kautta. Tämä mahdollistaa sen, että kastelulannoitus voidaan tehdä lajikekohtaisesti.

-Kilpailu alalla on kovaa, ja siksi on tärkeää erottautua joukosta. Meille tärkeitä arvoja ovat laadukkuus, työntekijöiden hyvinvointi ja se, että pellot ovat hyvässä kunnossa, kertoo tilan yrittäjä Antti Tolvanen.

Mäkelän Mansikka palkkaa tänä kesänäkin noin 160 työntekijää. Suurin osa tulijoista on tuttuja edellisiltä vuosilta, ja useat heistä tulevat Ukrainasta. Käytännön työtä helpottaa se, että yksi tilan yrittäjistä Jaana Tolvanen osaa puhua täydellistä venäjää.

Mansikkaa toimitetaan Hangosta Utsjoelle

Mäkelän Mansikan pelloilla mansikkaa kerätään kuutena päivässä viikossa. Mansikoiden kuljetus tapahtuu yrityksen omilla rekka-autoilla, ja mansikkaa toimitetaan kesän aikana käytännössä Hangosta Utsjoelle. Ja mansikka käy selvästi kaupaksi. Yrityksen vuotuinen liikevaihto liikkuu parin miljoonan euron tuntumassa.

Mansikan viljelypinta-alaa on tällä hetkellä noin 60 hehtaaria, ja mansikan ohella kasvatetaan myös hiukan pensasmustikkaa.  Mäkelän Mansikka on saanut myös tunnustusta. Vuonna 2019 se oli vuoden marjatila ja parin vuoden kuluttua Kotimaiset Kasvikset ry myönsi vuoden 2021 laatutuottajan arvon Mäkelän Mansikka Oy:lle.

Mäkelän Mansikan pelloilla on mansikkaa viljelty aina vuodesta 1980 saakka, jonka jälkeen vuonna 2010 tapahtui sukupolvenvaihdos.  Mansikkalajikkeita tilalta löytyy tällä hetkellä peräti kahdeksan kappaletta.

-Olemme satsanneet viime vuosina myös ympäristöasioihin, ja esimerkiksi oman aurinkopaneelijärjestelmän kautta saamme noin 100 kWh:n verran hallin katolla tuotettua sähköä, jatkaa yrittäjä Jaana Tolvanen.

Kiteen kaupungin elinkeinopäällikkö Risto Hiltunen ja asiantuntijavetäjä Kaisa Lehtipuro tutustuivat mansikkatilaan toukokuun puolessa välissä, jolloin ensimmäiset mansikkalajikkeet alkoivat olla jo kukintavaiheessa.

 

 

 

Sisältöjulkaisija

Otsikko: Yhteystiedot

    YHTEYSTIEDOT

PTV-sisältö

Sivu arviointi ja palaute