Sisältöjulkaisija

angle-left Kytänniemen alueelle haetaan maisematyölupaa metsäalueiden käsittelyä varten

Kytänniemen alueelle haetaan maisematyölupaa metsäalueiden käsittelyä varten

Maisemaa muuttavaa maanrakennustyötä, puiden kaatamista tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä varten tarvitaan asemakaava-alueella aina maisematyölupa. Nyt haussa Kytänniemen etelä- ja keskiosa.

Maisematyölupaa haetaan parasta aikaa Kytänniemen ja myöhemmin mm. Kesälahden taajama-alueelle. Kytänniemen alue on jaettu kolmeen eri kokonaisuuteen ja lupaa haetaan niille alueille. Ensimmäisessä vaiheessa mukana on nyt Kytänniemen luoteisosa: Haravatie, Apilatie, Nurmikkatie, Riihitie, Ruistie, Vehnätie, Ohratie ja Kauratie. Hankkeen tarkoituksena on poistaa alueelta puustoa, joka aiheuttaa vaaraa asukkaille sekä huonontaa asukasviihtyvyyttä. Alueen koko on yhteensä noin viisi hehtaaria ja alueelle tehdään hoitosuunnitelma kymmeneksi vuodeksi.

-Pääsääntö on, että maisematyölupahakemus vaaditaan aina asemakaava-alueella, kun maisemaa muutetaan. Myös naapureita kuullaan, joita toimenpide tavalla tai toisella koskee, kertoo AMK-harjoittelija Juha Lintumäki.

Töissä huomioidaan luontoarvot eli esimerkiksi lintujen pesintäaikana hakkuita ei tehdä sekä säästöpuita pyritään jättämään mahdollisuuksien mukaan. Mikäli avonaisia alueita tulee, sinne istutetaan puustoa, joka sopii kasvupaikalle.

Tavoitteena turvallisuus

Maisematyölupa jätetään yleensä sähköisesti ja lupaan kohdistuvia alueita haetaan asukaspalautteiden mukaan.

-Menemme hakemuksissa turvallisuus edellä eli esimerkiksi suuret, vanhat puut kiinteistöjen läheisyydessä voivat aiheuttaa lähiasukkaissa pelkoa. Tärkeää on myös asukasviihtyvyys ja luontoarvot. Haasteena toki on se, että kaikkia alueen asukkaita ei voi samanaikaisesti miellyttää sekä tämänhetkiset kaavamääräykset tuovat haasteita. Olemme pyrkineet huomioimaan asukkaiden toiveita ja kompromisseja joudutaan myös tekemään. Toivomme asiasta keskustelua, sillä se auttaa tekemään jatkotoimia, Lintumäki jatkaa.

Linkki uusiin kuulutuksiin:

Kytänniemen eteläosa

Kytänniemen keskiosa

Mahdolliset mielipiteet ja huomautukset tulee jättää tämän ilmoituksen liitteenä olevalla naapurinkuulemislomakkeella 21.7.2024 mennessä Kiteen rakennusvalvontaan.

 

Kuvassa kesäistä metsää, jossa puita, joiden lomasta auringon säteet kauniisti valaisevat maastoa.

Sisältöjulkaisija

Otsikko: Yhteystiedot

    YHTEYSTIEDOT

PTV-sisältö

Sivu arviointi ja palaute