Sisältöjulkaisija

angle-left Kiteen teknisen johtajan paikka herätti kovasti kiinnostusta

Kiteen teknisen johtajan paikka herätti kovasti kiinnostusta

Kiteen kaupungilla avoinna ollut teknisen johtajan paikka herätti hienosti kiinnostusta, sillä hakijoita oli 18. Paikka avautui, kun edellinen tekninen johtaja siirtyi uusiin haasteisiin. Tekninen johtaja toimii teknisen keskuksen toimialajohtajana ja kuuluu kaupungin johtoryhmään. Kyseessä on vakinainen virka.

Haastateltavat valitaan kaupunginhallituksen kokouksessa 30.6. ja heihin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti. Kesälomakauden takia haastattelut pidetään vasta 4.-5.8. Tavoitteena on tehdä valintapäätös kaupunginhallituksessa 11.8.

Tekninen keskus vastaa kaupungin kunnallistekniikasta, kaupungin omistamien kiinteistöjen rakennuttamisesta, ylläpidosta ja kunnostamisesta sekä ympäristötehtävistä sekä rakennustarkastuksesta. Parhaillaan on meneillään isot investoinnit Puhoksen teollisuusalueella. Teknisessä keskuksessa työskentelee n. 20 vakinaista työntekijää ja kausityöntekijöitä.
 

Rakennustyömaa

Sisältöjulkaisija

Otsikko: Yhteystiedot

    YHTEYSTIEDOT

PTV-sisältö

Sivu arviointi ja palaute