Sisältöjulkaisija

angle-left Kiteen kaupungin varautuminen koronavirukseen

Kiteen kaupungin varautuminen koronavirukseen

Päivitetty 18.3.2020

Kiteen kaupunki tiedottaa hallituksen 16.3.2020 tekemien linjausten mukaisista toimenpiteistä. Alla olevat ohjeet ovat tämänhetkisen tiedon mukaan voimassa 18.3.-13.4.2020. Toimenpiteiden mahdollisesta jatkumisesta tämän aikarajan yli tullaan hyvissä ajoin tiedottamaan Kiteen kaupungin kotisivuilla sekä kaupungin sosiaalisen median kanavissa.

  • Osa koulujen tiloista suljetaan 18.3. alkaen ja oppilaat siirtyvät etäopetukseen.
     
  • Lapset suositellaan ottamaan pois varhaiskasvatuksen piiristä.
     
  • Ulkomailta 13.3. jälkeen palanneiden varhaiskasvatuksessa olevien lasten sekä lähiopetusta tarvitsevien 1.-3. luokan oppilaiden on jäätävä kotiin 14 vuorokauden ajaksi ennen päivähoitoon tai kouluun paluuta.
     
  • Kaikki oppilaat säilyttävät oppikirjansa kotona, kunnes toisin ohjeistetaan. 
     
  • Yli kymmenen hengen yleiset kokoukset ja yleisötilaisuudet kielletään Kiteen alueella Itä-Suomen aluehallintoviraston 17.3.2020 tekemän päätöksen mukaisesti. Toimielinten kokoukset pyritään kuitenkin pitämään sovittujen aikataulujen mukaisesti sähköisiä kokouskäytäntöjä mahdollisuuksien mukaan hyödyntäen.
     
  • Matkustamista ulkomaille suositellaan välttämään toistaiseksi. 


13.4.2020 saakka suljetut palvelut

  • Kiteen kaupungin järjestämät kulttuuritapahtumat. 
     
  • Kaupungin nuorisotilat Linkki ja Kesälahden nuorisotila.
     
  • VesPeli-uimahalli.
     
  • Kiteen kaupungin liikuntasalit, ryhmäliikuntatilat ja kuntosalit sekä Kiteellä että Kesälahdella. Liikuntasalien vuorot lopetetaan samaksi ajaksi.
     
  • Kaikki liikuntaryhmät ja kansalaisopiston ryhmät.
     
  • Kirjastot ja lehtilukusali.
     
  • Kaupungin ylläpitämät kahviot (terveyskeskuksen kahvio ja Kipakka).

 

Asetetuilla rajoituksilla koronaviruksen leviämistä voidaan hidastaa. Näin kaikkiin tapauksiin pystytään reagoimaan terveydenhuollossa ja koronaviruksen riskiryhmät mahdollisesti estyvät sairastumasta.
 
Terveyskeskuksien turha kuormittaminen altistaa henkilökunnan sairastumisille, vaikeuttaa riskiryhmien hoitoon pääsyä ja nopeuttaa tartuntojen leviämistä. Tätä halutaan välttää.
 
Korona on valtaosalla sairastuneista lievä ja sen sairastaminen kotona normaalin flunssan tavoin on turvallista. Jokaisen on kuitenkin hyvä tarkkailla omaa ja läheistensä terveydentilaa: jos on syytä epäillä tartuntaa, muita ei pidä asettaa alttiiksi tartunnalle. Tapaamisten ja kontaktien vähentäminen hidastaa viruksen leviämistä.


Kiteen kaupunki noudattaa ohjeistuksillaan hallituksen linjauksia sekä Siun Soten ohjeita ja suosituksia.

Tilanne muuttuu jatkuvasti. Luotettavia tietolähteitä seurattavaksi ovat Siun Soten ja THL:n verkkosivut sekä YLE:n uutiset ja verkkosivut.

 

Sinisellä pohjalla valkoinen teksti Koronavirus Covid-19

Otsikko: Ajankohtaista

AJANKOHTAISTA

Sisältöjulkaisija

Otsikko: Yhteystiedot

   YHTEYSTIEDOT

PTV-sisältö

Sivu arviointi ja palaute