Sisältöjulkaisija

angle-left Kiteelle syntymässä teollisen mittakaavan pakastekuivauslaitos

Kiteelle syntymässä teollisen mittakaavan pakastekuivauslaitos

Kiteelle on syntymässä itäistä ja koko Suomeakin palveleva, Suomen ensimmäinen uutta teknologiaa hyödyntävä teollisen mittakaavan pakastekuivauslaitos.

Kiteelle perustetun marjojen, luonnontuotteiden ja monien muiden raaka-aineiden pakastekuivaukseen keskittyvä yritys Nordic Freeze Dry Oy rakentaa Kiteen kaupungin omistamaan Puhos-halliin Suomen ensimmäinen teollisen mittakaavan pakastekuivauslaitoksen.

-Yrityksen visiona on olla suomalaisen, vastuullisen elintarvikeviennin lippulaiva ja uusien innovaatioiden tuoja elintarvikevientiin. Toimintaan tulee sisältymään myös monipuolista tuotekehitystä ja uusia tuotteita, joiden turvin valtaamme jalansijaa kansainvälisiltä markkinoilta, toteaa Nordic Freeze Dry Oy:n toimitusjohtaja Nikolas Jokisalo.

Nordic Freeze Dry aloittaa toiminnan Puhoksessa tilojen valmistuttua, arviolta vuodenvaihteessa. Yhtiö on kuitenkin jo aloittanut pakastekuivaustoiminnan väistötiloissa Tampereella.

 

Kuvassa ihmisiä Puhoshallin edessä, ja heillä skumppalasit. Kuva otettu kesällä, aurinkoisessa säässä.

Sisältöjulkaisija

Otsikko: Yhteystiedot

    YHTEYSTIEDOT

PTV-sisältö

Sivu arviointi ja palaute