Sisältöjulkaisija

angle-left Kaupunginhallitus: Puhoshallin uudistus etenee - kustannusarviota muokataan

Kaupunginhallitus: Puhoshallin uudistus etenee - kustannusarviota muokataan

Kaupunginhallituksen kokouksessa 27. lokakuuta todettiin, että Puhoshallin hankesuunnitelmassa ja kustannusarviossa joudutaan tekemään muutoksia, mutta määrärahan siirroilla ei ole vaikutusta koko kaupungin nettoinvestointimenoihin.

Puhoshallin hankesuunnitelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa loppuvuonna 2024 ja tuolloin alustava kustannusarvio oli 11 750 000 euroa. Hanke on käynnistynyt suunnitellusti, mutta hankkeen edetessä suunnitelmaan sekä kustannusarvioon on ilmennyt päivitystarpeita.

Aisti Corporation Oy:n tilamuutoksiin varattiin alkuperäisessä suunnitelmassa yhteensä 7 260 000 euroa. Hankkeen edetessä tilamuutosten kustannusarvio on tarkentunut 9 498 000 euroon. Muutokset johtuvat mm. saneerattavan tilan laajuuden kasvusta ja muista suunnittelumuutoksista, rakennuksen paloluokan muutoksesta sekä ympäristölupavaatimusten aiheuttamista muutoksista jätevesijärjestelmään. Kaupungin ja Aisti Corporation Oy:n välinen vuokrasopimus on laadittu siten, että se huomioi kasvavat kustannukset pääomavuokrassa.

Vastaavasti alueelle rakennettavan uuden sähköaseman kokonaiskustannusarvio on muuttunut alaspäin 4,0 miljoonasta eurosta noin 3,2 miljoonaan euroon.

Asiakohdasta keskusteltaessa tehtiin muutettu päätösehdotus, jonka taustalla oli muutosehdotuksen tekijän näkemys mahdollisesta EU:n säännösten alaisesta tuesta yritykselle. Kyseistä asiaa oli arvioitu jo vuonna 2024 suunnitelmien valmisteluvaiheessa eikä muutettu päätösehdotus saanut kannatusta.  

Kiteen kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyisi määrärahan siirrot ja päivitetyn hankesuunnitelman ja kustannusarvion.

Kytänniemen alueen asemakaavaa päivitetään

Kiteen kaupunki on käynnistänyt keskustan asemakaavan päivitystyön. Ensimmäisenä tarkastellaan Kytänniemen aluetta, joka sijaitsee keskustan pohjoisosassa. Suunnittelualueen koko on noin 133 hehtaaria.

Kaavatyön tavoitteena on muun muassa:

• selkeyttää rakennusoikeusmerkintöjä

• yhtenäistää kaavamääräyksiä

• tarkastella kaavamerkintöjen ajantasaisuutta

• tarkastella kaavoitusaloitteiden pohjalta tehtäviä muutoksia

• huomioida osayleiskaavan maankäytön tavoitteet ja laajentaa asemakaava-aluetta osayleiskaavassa osoitetuille alueille

• tarkastella katu- ja tieyhteyksiä

Työ perustuu aiempiin selvityksiin ja suunnitelmiin, ja sen aikana arvioidaan vaikutuksia ympäristöön, yhdyskuntarakenteeseen ja ihmisten elinoloihin. Kaavoitusprosessi etenee vaiheittain vuosina 2024–2026.

Kaupunginhallitus päätti asettaa nähtäville kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman, kaavaluonnokset ja kaavaselostuksen, joten asukkailla, maanomistajilla sekä muilla osallisilla on mahdollisuus esittää mielipiteitään ja lausuntoja kaavaluonnoksesta.

Ensi vuoden veroprosentit halutaan säilyttää samana

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää hyväksyä vuoden 2026 veroprosentit siten, että ne ovat samat kuin kuluvana vuonna:

- Tuloveroprosentti 8,1 %
- Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,95 %
- Maapohjan kiinteistöveroprosentti 1,30 %
- Vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,55 %
- Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,10 %
- Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00 %
- Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 2,0 %

Kaupunginhallituksen esitys pitää kaupungin talouden tasapainossa ja samalla asemoi Kiteen maltillisesti verottavien kuntien joukkoon täällä Pohjois-Karjalassa, toteaa kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen

 

Kiteen kaupungin ilmastosuunnitelma tähtää 80 % päästövähennykseen vuoteen 2030 mennessä

Kiteen kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyisi kaupungin ensimmäisen ilmastosuunnitelman, jonka tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 80 % vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä.

Kiteen ilmastotyön perustan muodostavat kuusi painopistealuetta, joiden pohjalta määritellään ilmastotyön tavoitteet ja toimenpiteet:

1. Ilmastokestävä maankäyttösektori
2. Uusiutuvan energian lisääminen energiantuotannossa ja - käytössä
3. Rakennusten ja rakentamisen energiatehokkuus ja vähäpäästöisyys
4. Kestävä liikenne ja logistiikka
5. Kiertotalouden ja materiaalikiertojen edistäminen
6. Ilmastotietoisuuden lisääminen ja ilmastotekoihin kannustaminen

Suunnitelmassa esitellyt toimet ovat pääosin sellaisia, jotka kaupunki toteuttaa jo nyt osana tavanomaista toimintaa. Ilmastosuunnitelma kokoaa nämä toimet yhdeksi kokonaisuudeksi, mikä vahvistaa niiden yhteyttä kaupungin ilmastotavoitteisiin ja Hinku-verkoston jäsenyyden mukaisiin päästövähennystavoitteisiin.

Ilmastosuunnitelma on laadittu yhteistyössä kaupungin toimialojen, yritysten, asukkaiden ja nuorten kanssa. Se sisältää vuosittain päivitettävän toimenpideohjelman sekä kahden vuoden välein tehtävän vaikutusten arvioinnin.

Otsikko: Yhteystiedot

    YHTEYSTIEDOT

PTV-sisältö

Sivu arviointi ja palaute