Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta voi hakea harkinnanvaraisia avustuksia rakennusperinnön hoitoon. Avustushakemukset tulee toimittaa ELY-keskukseen viimeistään 1.12.2025.
Avustuspäätökset tehdään seuraavan vuoden keväällä ympäristöministeriön jakamien määrärahojen puitteissa. Valtion aluehallinnon uudistuksen myötä nykyisten ELY-keskusten pohjalta muodostetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta, jotka aloittavat toimintansa 1.1.2026. Näin Pohjois-Karjalan osalta avustuspäätökset tulee tekemään ensi keväänä uusi Itä-Suomen elinvoimakeskus.
Rakennusperinnön hoitoavustuksella tuetaan korjaustoimenpiteitä, jotka säilyttävät suomalaista rakennusperintöä ja kulttuuriympäristöä jälkipolville. Tavoitteena on myös vahvistaa rakennusalan kestävää kehitystä korjausrakentamisen ja hiilineutraalien ratkaisujen osalta. Lisäksi avustuksella ylläpidetään perinnekorjaamisen osaamista sekä käden taitoja, perinteisiä työtapoja ja rakennusajan materiaaleja kunnioittaen. Hoitoavustuksella voidaan tukea myös säilyttävää korjaussuunnittelua.
Lue uutinen tästä ELY:n sivulta, jossa kerrotaan myös miten ja milloin avustusta haetaan.
Kuva: Vanhan rakennuksen kunnostaminen on käsityötä. Kuva: Pekka Piiparinen / Pohjois-Karjalan ELY-keskus