Pohjavedet

Pohjavesialueet ja pohjavesien suojelu

Pohjavesialueet
 

Kiteen kaupungin alueella on runsaat pohjavesivarat, jotka sijaitsevat ensimmäisen ja toisen Salpausselän reunamuodostumien alueella, näiden välisillä erityyppisillä harjumuodostumilla sekä toisen Salpausselän sisäpuolisilla harjujaksoilla. Luokkaan I eli vedenhankintaa varten tärkeisiin pohjavesialueisiin kuuluu kaikkiaan 12 pohjavesialuetta, joista 4 Kesälahdella. Luokkaan II eli vedenhankintaan soveltuvia pohjavesialueita  on 42 kpl, joista 23 on Kesälahdella. Kaikki verkoston vesi saadaan pohjavedenottamoista, joita on toiminnassa 6 kappaletta.

Kiteen kaupungin pohjavesialueet:

Pohjavesialueita voi tarkastella Maanmittauslaitoksen koordinoiman Karttaikkuna-palvelun kautta.

Pohjavesien suojelu
 

Pohjavedet ovat Kiteen kaupungin tärkeä uusiutuva luonnonvara, jonka suojelu on tärkeää meille kaikille. Seitsemälle vedenhankinnan kannalta tärkeälle pohjavesialueelle on laadittu suojelusuunnitelmat ja kuudelle riskikartoitukset. Alla olevassa talukossa on esitetty merkittävimmät riskitekijät ja esimerkkejä esitetyistä toimenpidesuosituksista.

Riskitekijät

Toimenpidesuosituksia

 Maa-ainesten otto

  • uusien maa-ainesten ottolupien myöntäminen luonnontilaisille alueille vain, jos alue on todettu maa-ainestenottoon sopivaksi
  • maa-ainesten oton ja murskaustoiminnan sijoittamisen  kieltäminen vedenottamoiden läheisyydessä

 Tiesuolaus

  • maantieluiskien pohjavesisuojausten rakentaminen
  • vaihtoehtoisten liukkaudentorjunta-aineiden käytön edistäminen

 Maatalous

  • lietelannan ja virtsan levittämisen salliminen pohjavesialueella oleville pelloille vain erityisestä syystä

 Yritystoiminta

  • pohjaveden laatua vaarantavia uusia toimintoja sijoittamisen kieltäminen pohjavesialueille
  • kemikaali-, öljy- ja ongelmajätteiden varastoiminen allastetuissa, tiivispohjaisissa ja katetuissa tiloissa.

 Pilaantuneet maa-alueet

  • pilaantuneiden tai mahdollisesti pilaantuneiden maa-alueiden maaperätutkimusten tekeminen ja kunnostaminen

 Muuntamot

  • muuntamoiden öljysuojausten rakentaminen

Asutus, jätevedet ja niihin liittyvät vahinkotapaukset

  • maanalaisten öljysäiliöiden lainmukaisista tarkastuksista huolehtiminen
  • jätevesiviemärien kunnon tarkkaileminen
  • viemäriverkostoon kuulumattomien talouksien liittäminen verkostoon
  • omatoimisen jätevesien käsittelytason parantaminen

Tarkkana siellä pohjavesialueella - esitteet löydät täältä.