Kiteen kuvataidekoulu



 

TIETOA KUVATAIDEKOULUSTA

Kiteen kuvataidekoulu antaa kuvataiteen perusopetusta yleisen oppimäärän mukaisesti. Koulu on tarkoitettu pääasiassa 7-17-vuotiaille. Sen tavoitteena on täydentää ja syventää kuvataiteen opetusta ja tarjota mahdollisuus pitkäjänteiselle taiteen harrastamiselle. Opiskelussa edetään perustaitojen oppimisesta syventäviin työpajaopintoihin ja eri tekniikoiden hallintaan.

Taide kehittää persoonallisuutta, herkkyyttä, havainnointitaitoja sekä vertailevaa ajattelukykyä. Kuvataidekoulun opinnoista on hyötyä mm. kuvataide-, muotoilu- ja arkkitehtuurialan sekä monien muiden alojen opintoihin hakeutumisessa.

Koulun suuntautumisalueita ovat mm. maalaus, piirustus, grafiikka, kolmiulotteinen työskentely (savityöt ja rakentelu) sekä median eri alueet (valokuvaus, video ja tietokoneohjelmat).

 


 


 

ILMOITTAUTUMINEN JA YHTEYSTIEDOT

Kuvataidekoulun lukuvuosi alkaa syyskuussa ja kestää seuraavan vuoden toukokuuhun. Ilmoittautuminen ryhmiin alkaa elokuussa. Vanhat oppilaat voivat ilmoittautua seuraavan lukuvuoden ryhmiin jo keväällä. Oppilaaksi voi ilmoittautua myös lukuvuoden aikana, mikäli ryhmissä on tilaa.

 

Ilmoittautuminen kuvataidekoulun oppilaaksi
Eija Mujunen 040 105 1148
sähköposti: eija.mujunen@kitee.fi

---------------------------------------------------------------------------------

Opetussisältöihin liittyvät tiedustelut
Kaisa Jussila 040 771 0729, Taru Heikura 050 322 2432

---------------------------------------------------------------------------------

Osoite
Kuvataidekoulun luokka löytyy osoitteesta Ilmarinen, opetustila 122, 1.krs, Koulutie 3, 82500 Kitee.

 

Ilmoittautumislomakkeen voit myös tulostaa tästä ja postittaa opiston toimistoon.

 

KURSSIT LUKUVUONNA 2014-2015

110300 Leikkiä väreillä ja muodoilla - 5-6 vuotiaat
Ilmarinen opetustila 122, 1. krs, Koulutie 3  
ma 18.00-19.00
1.9.2014-15.12.2014,  20 oppituntia
5.1.2015-27.4.2015,  20 oppituntia
Taru Heikura-Toropainen
Kurssimaksu  72,00 €

Enintään  10 opiskelijaa. Kurssille voivat osallistua 5-6-vuotiaat lapset. Tavoitteena on saada uusia elämyksiä värien ja muotojen maailmasta esim. maalaten, piirtäen ja leikkien eri materiaaleilla. Tekeminen on toimijalähtöistä ja etenee lasten ehdoilla. Toiminta antaa virikkeitä myös kotona tapahtuvaan kuvalliseen toimintaan.

---------------------------------------------------------------------------------

110301 I Johdattelu kuvataiteen maailmaan - 7-8 -vuotiaat
Ilmarinen opetustila 122, 1. krs, Koulutie 3  
to 16.15-17.45
4.9.2014-18.12.2014,  30 oppituntia
8.1.2015-30.4.2015,  30 oppituntia
Taru Heikura-Toropainen
Kurssimaksu  110,00 €

Enintään  10 opiskelijaa. Kurssilla tutustutaan kuvien tekemiseen ja erilaisten välineiden ja materiaalien käyttöön. Painotusalueita ovat kaksiulotteisen kuvan perusasiat: värit ja muodot, viivat ja pinnat. Erilaisia harjoituksia tehdään piirtäen, maalaten, muovaillen, rakennellen ja leikaten. Tavoitteena on harjaannuttaa oppilaan itseilmaisua, havainnointi- ja motorisia taitoja sekä mielikuvatyöskentelyä. Kurssilla opitaan myös itsenäistä työskentelyä ja ryhmätyötaitoja.

----------------------------------------------------------------------------------

110302 II Rakentelua ja muotoilua - 8-9 -vuotiaat
Ilmarinen opetustila 122, 1. krs, Koulutie 3  
ti 16.00-17.30
2.9.2014-16.12.2014,  30 oppituntia
13.1.2015-28.4.2015,  30 oppituntia
Kaisa Jussila
Kurssimaksu  110,00 €

Enintään  10 opiskelijaa. Kurssi painottuu rakenteluun ja kolmiulotteiseen tekemiseen. Tutustutaan esineiden ja veistosten maailmaan, tehdään pienoismalleja sekä valmistetaan teoksia erilaisista materiaaleista. Tavoitteena on harjaannuttaa oppilaan avaruudellista ja tilallista ajattelua, suunnitelmallista työskentelytaitoa ja plastista muototajua. Kurssilla opitaan myös itsenäistä työskentelyä ja suunnittelua sekä ryhmätyötaitoja.

-----------------------------------------------------------------------------------

110304 IV Taide ja ympäristökasvatus - 10-11 -vuotiaat
Ilmarinen opetustila 122, 1. krs, Koulutie 3  
ma 16.00-17.30
1.9.2014-15.12.2014,  30 oppituntia
5.1.2015-27.4.2015,  30 oppituntia
Taru Heikura-Toropainen
Kurssimaksu  110,00 €

Enintään  10 opiskelijaa. Kurssi suuntautuu ympäristökasvatukseen, sekä taiteen ja ympäristön välisen suhteen tarkasteluun. Kurssin aikana tutustutaan erilaisiin ympäristöihin sekä eri aikakausien ja kulttuurien rakennuksiin. Harjoitustöihin sisältyy tiedonhakua, valokuvaamista, piirtämistä, maalaamista, rakentelua sekä ympäristötaidetta. Kurssilla opitaan havaitsemaan ympäristön laatuja. Tavoitteena on kehittää oppilaan ympäristönlukutaitoa. Kurssiin sisältyy lähiympäristön tutkimista kuvallisin keinoin.

------------------------------------------------------------------------------------

110305 V Kuvataidepaja
Ilmarinen opetustila 122, 1. krs, Koulutie 3  
ti 17.45-19.30
2.9.2014-16.12.2014,  35 oppituntia
13.1.2015-28.4.2015,  35 oppituntia
Kaisa Jussila
Kurssimaksu  128,00 €

Enintään  12 opiskelijaa. Työpajaopiskelu on itsenäistä mutta ohjattua, joten se edellyttää motivaatiota ja kiinnostusta opiskeltaviin asioihin. Oppilaalla on mahdollisuus toteuttaa omaa henkilökohtaista taiteellista prosessiaan valitsemillaan tekniikoilla, joita voivat olla mm. piirustus, maalaus ja savityöskentely. Kurssilla työstetään sekä yhteisiä, että myös omia aiheita.

------------------------------------------------------------------------------------

Kuvia Kiteen kuvataidekoulun näyttelyistä.

 

Kevätnäyttelyn 2014 satoa