Vesistöt

Vesistöt

Vesistöt

Runsaat lintuvedet ja suuret vedet ovat Kiteen rikkaus. Puruvesi ja Karjalan Pyhäjärvi ovat tunnettuja kirkkaudestaan ja erityisesti Päätyenlahti linnustollisesta arvostaan. Kirkkaat ja puhtaat vedet tarjoavat hyvät mahdollisuudet kalastukselle ja monille muille harrastuksille. 

 

Kristallinkirkasta vettä kivikkorannalla aurinkoisessa säässä

 

Karjalan Pyhäjärvi

Pyhäjärvi on arvokas järvi kirkasvetisyytensä ja niukkaravinteisuutensa vuoksi. Sen valuma-alueella on useita valtakunnallisiin suojeluohjelmiin kuuluvia kohteita sekä geologisesti ja maisemallisesti merkittäviä alueita. Valuma-alueen rikkaaseen kasvillisuuteen kuuluvat muun muassa metsänätkelmä ja kallioseinämillä kasvavat isokokoinen kuhmujäkälä, lehtoneidonvaippa, tuoksumatara ja suomyrtti. Alue kuuluu erityistä suojelua vaativiin vesistöihin ja järvi on hyväksytty myös pohjoismaiseen suojeluvesiluetteloon.

 

Ylälampi–Hovinlampi

Ylälampi-Hovinlampi on Kiteeltä Rääkkylään vievän tien pohjoispuolella oleva valtukunnallisesti tärkeä lintuvesi, jonka alueella pesivät muun muassa kaulushaikara, uivelo, pikkulokki ja ruskosuohaukka. Lisäksi alueella on merkitystä muutonaikaisena levähdysalueena ja vesilintujen sulkimisalueena. Alue kuuluu valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan ja se kuuluu myös arvokkaisiin kosteikkoalueisiin.

 

Päätyeenlahti

Päätyeenlahti on Kiteenjärven luoteiskulmalla sijaitseva yli 4 kilometriä pitkä, kansainvälisesti arvokas lintuvesi. Monipuoliseen pesimälajistoon kuuluvat muun muassa mustakurkku-uikku ja laulujoutsen. Päätyenlahdella on huomattava merkitys myös lintujen muutonaikaisena levähdysalueena. Päätyenlahti kuuluu valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan ja osa alueesta on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla.

 

Juurikkajärvi

Juurikkajärvi on Karjalan Pyhäjärven itäpuolella sijaitseva kansainvälisesti arvokas lintuvesi, jonka alueella pesivät muun muassa kaulushaikara ja laulujoutsen. Alue kuuluu valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan ja se on sisältyy myös arvokkaisiin kosteikkoalueisiin.

 

Puruvesi

Suurten selkien ja matalien rantojen Puruvesi on maisemallisesti avara osa Saimaata. Alueella on runsaasti erilaisia harjumuodostelmia, jotka jakavat selkävesiä. Vesistönä Puruvesi on poikkeuksellisen karu, erittäin vähäravinteinen niin sanotun nuottaruohotyypin järvi, jonka vedenlaatu on erinomainen. Alueen saarten ja mannerrantojen kasvillisuus on harjualueille tyypillistä. Metsät ovat pääosin karun ja kuivan kankaan männiköitä. Rannoilla kasvillisuus on niukkaa.

 

Etualalla kirkasta vettä, järven pohja näkyy, taustalla vene ja mökkimajoitusta

 

PTV-sisältö

Otsikko: Ajankohtaista

AJANKOHTAISTA

Sisältöjulkaisija

Otsikko: Yhteystiedot

    YHTEYSTIEDOT

PTV-sisältö

Sivu arviointi ja palaute