Nuorten kesätyö

Kesätyöseteli


Nuorelle

Kiteen kaupunki maksaa 250 € työnantajalle, joka on palkannut kiteeläisen nuoren 1.3. - 31.8.2018 välisenä aikana vähintään kahdeksi viikoksi tai 10 työpäiväk­si. Nuoren tulee olla kiteeläinen 15 - 19-vuotias/v. 2003-1999 syntynyt. (Riittää, että täyttää 15 vuonna 2018.)

Työnantajan ei tarvitse olla kiteeläinen ja työpaikka voi olla muualla kuin Kiteellä.

Kesätyöseteleitä on jaossa Kiteen yhteispalvelupisteellä (os. Kiteentie 25), auki arkisin kello 8.00 - 15.00. ja Kesälahden kirjastossa olevassa yhteispalvelupisteellä (os. Pyhäjärventie 3), auki tiistaisin, keskiviikkona ja torstaina kello 9.00 - 15.00. Yläkoululla, lukiossa ja ammattioppilaitoksella seteleitä jaetaan opojen /ryhmänohjaajien sopimalla aikataululla.

Varaa kuvallinen henkilökortti tai ajokortti mukaan!

 

Työantajalle

Palkkauksessa tulee noudattaa vähintään valtakunnallisen "Tutustu työ­elämään ja tienaa" -mallin ehtoja. Kertakaikkinen palkka on vähintään 450 € (lomaraha sisältyy palkkaan) ja työpäivien määrä on 10 työpäivää. Tutustumisjaksolta maksettavan pal­kan perusteella työnantaja maksaa lakisääteiset sivukulut: työeläkevakuutus­maksun (ei alle 17 v.), tapaturmavakuutus-, työttömyysvakuutus- (ei alle 17 v.) ja sosiaaliturvamaksut. Palkasta on myös pidätettävä työeläkevakuutusmaksu (ei alle 17 v.) ja työttömyysvakuutusmaksu (ei alle 17 v.). Työsopimuksessa tulee mainita, että kyse on em. "Tutustu työ­elämään ja tienaa" -mallin mukaisesta työsuhteesta.

Työnantajien tulee huomioida, että joillakin sopimusaloilla "Tutustu työelämään ja tienaa" -mallin mukainen vähimmäispalkka on suurempi kuin 450 €.

15 v. täyttäneen työaika voi olla 6-8h/päivä. Nuoren, joka ei ole täyttänyt 15 vuotta, on työaika enintään 7 h/päivä.

Alle 18-vuotiaista työntekijöistä on säädetty laissa erikseen. Nuorella työn­tekijällä tai hänen huoltajallaan on oikeus pyynnöstä saada selvitys työsuhteen ehdoista.

Työnantaja palauttaa kesätyösetelin liitteineen työsuhteen päätyttyä tai viimeistään 30.9.2018. Kaupungin tuki 250 € maksetaan palautuneesta setelistä työnantajalle neljän viikon kuluessa.

Palautusosoite: Kiteen kaupunki, työllisyyskoordinaattori Katja Asikainen, Kiteentie 25, 82500 Kitee.

tai sähköisesti skannattuna: katja.a.asikainen@kitee.fi


Lisätietoja: työllisyyskoordinaattori Katja Asikainen p. 040 105 11 81 tai katja.a.asikainen@kitee.fi


Tutustu työelämään ja tienaa, Taloudellinen tiedotustoimisto

Laki nuorista työntekijöistä, Finlex
Työsopimuslaki, Finlex
Valtioneuvoston asetus nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä, Finlex
Apua palkanmaksuun liittyvissä kysymyksissä, Palkka.fi-palvelu
Nuorten työntekoa koskevia pelisääntöjä selvennetään, KT-Kuntatyönantajat 26.4.2012
Nuoret työntekijät, Työsuojeluhallinto
Kesätöissä huomioitava työsuojelu ja työehdot, Työsuojeluhallinto

Tapaturmavakuutus on työnantajalle pakollinen, Sosiaali- ja terveysministeriö
Työnantaja on velvollinen vakuuttamaan työntekijänsä, jos työnantajan teettämien työpäivien määrä ylittää 12 päivää kalenterivuoden aikana.

Ota yhteyttä

Työllisyyskoordinaattori Katja Asikainen, puh. 040 105 11 81, katja.a.asikainen@kitee.fi

Työllisyyssihteeri Arja Mielonen, puh.040 105 1018, arja.mielonen@kitee.fi