Hankinnat

Hankinnat

Hankinnat

Kiteen kaupunki hankkii yksityiseltä sektorilta tavaroita ja palveluita, joiden avulla se järjestää vastuullaan olevia palveluita. Vuonna 2020 Kiteen kaupunki käyttää investointeihin 4,65 miljoonaa euroa.  

Hankinnat toteutetaan hajautetusti kaupungin yksiköissä. Kaupunki käyttää hankintalain mukaisissa hankinnoissa Joensuun kaupungin organisaatioon kuuluvaa Pohjois-Karjalan hankintatoimea, joka vastaa seudullisesti keskitetyistä tavara- ja palveluhankinnoista. Hankintatoimessa on mukana mm. 14 kuntaa, 11 seurakuntaa sekä lukuisia kuntayhtymiä, yhtiöitä tai yhdistyksiä.

 
Periaatteet

Kitee noudattaa julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä sekä kaupungin omia periaatteita, sääntöjä ja ohjeita. Hankinnat toteutetaan laadukkaasti ja kustannustehokkaasti.
 
Kiteen kaupunginvaltuusto hyväksyi 18.12.2017 hankintaohjelman vuosille 2017 - 2021, joka ohjaa kaupungin hankintatoimintaa. Hankintatoiminnalla tarkoitetaan tässä ohjelmassa Kiteen kaupungin kaikkia hankintojen, ostojen ja tilaamisen suunnitteluun, kilpailuttamiseen sekä toteuttamiseen liittyviä toimintoja, sekä hankintasopimuksia ja niiden hallintaa.
 
Hankintaohjelma on laadittu yhteistyössä paikallisten yrittäjien, Kiteen kaupungin ja Keti Oy:n kanssa. Ohjelman laadinnan pohjana on Kiteen kaupunkistrategia 2017 – 2021 sekä Kiteen kaupungin elinvoimaohjelma 2017 – 2020.
 
Hankintaohjelman tavoite:
1. Paikallisen elinvoimaisuuden edistäminen,
2. Sosiaalisten, innovatiivisten, ympäristö- ja yritysvaikutusten huomioiminen,
3. Hankintaosaamisen kehittäminen sekä
4. Hankintojen laadun ja kustannustehokkuuden vahvistaminen
 
Kiteen kaupungin hankintaohjelma 2017 - 2021 löytyy sivun alaosasta.
 
Kiteen kaupungin hankintaohje (pdf) (julkaistaan myöhemmin.

 
Kansallisen ja EU-kynnysarvon ylittävät hankinnat

 

Kansallisen kynnysarvon ylittävät hankintailmoitukset julkaistaan HILMA-palvelussa, joko kansallisesti tai EU-laajuisesti, hankinnan arvon mukaisesti. Kussakin hankintailmoituksessa kerrotaan, mistä tarjouspyynnöt löytyvät.

Kaikki Pohjois-Karjalan hankintatoimen tarjouspyynnöt löytyvät oheisesta linkistä oikealta

Pienhankinnat

Kynnysarvot alittaviin pienhankintoihin ei sovelleta hankintalakia, vaan kaupungin yksiköt toteuttavat ne Kiteen kaupungin pienhankintaohjeen (julkaistaan myöhemmin) mukaisesti hyvän hallinnon periaatteita sekä muuta lainsäädäntöä noudattaen.

Kiteen kaupungin pienhankinnat tehdään Cloudian pienhankintapalvelun kautta, jonka avulla lisätään pienhankintojen avoimuutta ja tehostetaan niiden tekemistä. Yritykset voivat rekisteröityä sähköiseen palveluun ilmaiseksi.

Cloudian pienhankintapalveluun: Pohjois-Karjalan pienhankintapalvelu

Hankintakalenteri

Kiteen kaupunki julkaisee vuosittain hankintakalenterin, josta selviävät suunnitteilla olevat hankinnat ja voimassa olevat vuosisopimukset. Taulukosta ilmenee suunnitellun hankinnan sisällöstä vastaavan viranhaltijan yhteystiedot, jotta yrittäjät voivat tiedustella ja keskustella etukäteen sopimuksen sisällöstä. Hankintakalenteriin ei sisälly Pohjois-Karjalan hankintatoimen kilpailuttamat yhteishankinnat, joissa Kiteen kaupunki on mukana.

Hankintakalenteri on tarkoitettu lisäämään kaupungin ja yrittäjien välistä vuoropuhelua sekä hankintaprosessien suunnitelmallisuutta.

Toimialojen hankintasuunnitelmat 2020 löydät Kiteen kaupungin hankintakalenterista sivun alaosasta.

Katso hyödylliset linkit ohessa oikealta.

Hankintaneuvonta

 
Julkisiin hankintoihin liittyvää maksutonta neuvontaa kaikille alueen yrittäjille tarjoaa Business Joensuu, yritysasiantuntija Pinja Konttinen.

pinja.konttinen@businessjoensuu.fi

+358 400 378 777
+358 10 419 8056

 
•Painopisteenä on yritysten aktivointi ja konkreettinen auttaminen Pohjois-Karjalassa toteutettaviin julkisiin hankintoihin osallistumisessa.
•yritysten konkreettinen avustaminen ja neuvonta esim. tarjousten jättämisessä ja sähköisissä järjestelmissä toimimisesta
•yritysten informointi ajankohtaisista hankinta-asioista ja menossa olevista kilpailutuksista
•erilaisten tilaisuuksien (esim. infojen ja hankintailtojen) järjestäminen sekä muu yhteistyö alueen toimijoiden kanssa

Hankinnat käytännössä -pikaopas

Yrityksille bisnestä julkisista hankinnoista -opas

Hankinta-asiamies toimii 1.1.2019–31.12.2020 Business Joensuu Oy:n, Lieksan Kehitys Oy LieKen, PIKESin ja Pohjois-Karjalan Yrittäjien yhteishankkeen turvin, hankkeessa mukana myös Pohjois-Karjalan hankintatoimi.

Asiakirja- ja mediatiedostot

PTV-sisältö

Otsikko: Ajankohtaista

AJANKOHTAISTA

Sisältöjulkaisija