Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Kiteen kaupunki > Hallinto > Aloite
vihjeet 
Aloite

Aloiteoikeus

Kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

Jos valtuuston toimivaltaan kuuluvassa asiassa aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista, asia on otettava valtuustossa käsiteltäväksi viimeistään kuuden kuukauden kuluessa asian vireilletulosta. (Kuntalaki 28 §)

Kansanäänestysaloite

Kansanäänestysaloitteen voi tehdä vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista. Valtuuston on viipymättä päätettävä, toimitetaanko aloitteessa tarkoitettu kansanäänestys. (Kuntalaki 31 §)

Asianosaisen tai kuntalaisen omassa asiassaan tekemä ehdotus ei ole yllä kuvattu aloite.

Laadi aloite

Kansanvalta.fi tarjoaa monipuolista tietoa suomalaisesta demokratiasta ja kansalaisvaikuttamisen keinoista niin kunnissa kuin valtion tasolla. Otakantaa.fi on valtionhallinnon keskustelufoorumi, jossa ministeriöt järjestävät kansalaiskuulemisia eri aiheista.


 




29.10.2007 8:25